Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste #kuopiontori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #kuopiontori. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. elokuuta 2017

Koko Kuopio kasvattaa



”Jos tönäisee toisen laatikkoon”, poika 4 vuotta

”Ei saa astua kengällä toisen päälle”, poika 4 vuotta

Esimerkkilauseet kertovat siitä, että jo hyvin pienet lapset osaavat varsin osuvasti sanoa, millaiset teot ovat kiusaamista. Lauseet ovat Kuopion kaupungin varhaiskasvatuspalvelujen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelmasta. Suunnitelmalla pyritään antamaan Kuopion varhaiskasvattajille arjen työväline, jolla he voivat auttaa jo alle kouluikäistä lasta kehittämään vuorovaikutustaitojaan.

Me kuopiolaiset otamme kiusaamisen vakavasti. Viesti on yksinkertainen: Ketään ei kiusata. Tärkeänä muistutuksena tästä julistimme tänään koulu- ja päiväkotirauhan Kuopion torilla. Kolmatta kertaa Kuopiossa järjestettyä koulurauhanjulistusta uudistettiin tänä vuonna tuomalla julistukseen mukaan oppimisrauha myös päiväkoteihin.

Huomioimalla päiväkodit koulurauhan julistuksessa tahdomme kiinnittää huomiota siihen, että kiusaamisen ehkäiseminen on aloitettava mahdollisimman varhaisessa vaiheessa lapsen koulutietä. Kukaan lapsi ei synny kiusaajaksi. Lapsille on annettava sosiaalisen kanssakäymisen välineitä ja vuorovaikutustaitoja, joiden avulla he voivat selvittää ristiriidat niin, etteivät ne johda kiusaamiseen.

Valtakunnallinen koulurauha Suomeen on julistettu eilen 24.8. Lukuvuonna 2017 – 2018 koulurauhatyön teemana on "Oikeus olla ja unelmoida". Teemalla nostetaan esiin muiden huomioimisen tärkeyttä ja erilaisuuden arvostusta koulun arjessa. Nämä ovat arvokkaita asioita muistaa myös kuopiolaisissa kouluissa ja oma koulurauhanjulistuksemme auttaa pitämään ne mielessä.

Kuopion torilla järjestetty koulurauhanjulistus sekä kiitos kaveruudelle –vala on tarkoitettu kaikille lapsille ja nuorille ja se on rento ja hyväntuulinen aloitus kouluvuodelle. Se palvelee kuitenkin myös meitä aikuisia ja muistuttaa meitä vastuustamme siitä, mitä kouluissa tapahtuu ja mitä koululaiset puuhaavat koulun ulkopuolella. Tahtoisin tuoda Kuopioon sellaista ”koko kylä kasvattaa” –meininkiä, jossa jokainen tuntee vastuunsa seuraavien sukupolvien kasvattamisesta ja valistamisesta. Ja jokaisella on rohkeutta ja päättäväisyyttä puuttua silloin, kun siihen on aihetta.

Rohkeutta me kaikki tarvitsemme myös sosiaalisen median syövereissä. Kiusaaminen on valitettavasti siirtynyt sosiaalisen mediaan sitä mukaa, kuin ihmisetkin. Meidän aikuisten on omalla esimerkillämme osoitettava, että sosiaalisessa mediassa ja verkossa muutenkin pätevät samat käyttäytymissäännöt, kuin verkon ulkopuolisessakin elämässä. Kuinka voisimme olla nuoremmille sukupolville mallina, jollemme itsekään aina oikein osaa?

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Haastetaan myös me aikuiset itsemme hyvään käytökseen työelämässä, harrastuksissa ja kodin piirissä. ”Kohtele lähimmäistäsi, niin kuin haluat itseäsi kohdeltavan” on hyvä ohje tänäkin päivänä, satavuotiaassa Suomessa.

Toivotan kaikille koululaisille onnistunutta, opettavaista ja varsinkin kiusaamisesta vapaata lukuvuotta 2017 – 2018!

”Ystävä on kauneus”, tyttö 5v.
”Ystävä on sellanen, että pitää siitä kaverista. Hyvä ystävä on sellanen, että pitää siitä ihan tosi kovasti”, poika 4v.

Jarmo Pirhonen
Kuopion vs. kaupunginjohtaja 

perjantai 21. elokuuta 2015

Kuopion tori muuttui kansainväliseksi basaariksi




Ensimmäistä kertaa Kuopiossa oleva Khristyna myy kreikkalaista varraslihaa ja kehuu Kuopiota mukavaksi paikaksi.
Kansainväliset Suurmarkkinat avattiin torstaina Kuopion torilla. Elokuisen auringon paisteessa kylpevä tori on pullollaan eri Euroopan maista Kuopioon saapuneita kauppiaita. Myyjät ovat kiertäneet Suomen kaupunkeja koko kesän ja saapuneet nyt esittelemään tarjontaansa kuopiolaiselle torikansalle.

Kansainvälisillä Suurmarkkinoilla keskeinen ajatus on tarjota monipuolisesti eri maiden ja maakuntien erikoistuotteita asiakkaille niin, että niitä esittelemässä ja myymässä ovat tuotteiden valmistajat tai tuottajat. Kojujen yllä liehuvat alkuperämaan liput ohjaavat ostajan helposti oikealle kojulle.

Belgialaiset vohvelit maistuvat perheen pienimmille.


Kojujen tarjontaa katsellessa voi myös harrastaa lippujen tunnistamista. Torilla hulmuaa kymmenittäin lippuja, Kreikka, Belgia, Thaimaa, Itävalta, Georgia, Zimbabwe, Filippiinit… Ja kuopiolaiset ovat löytäneet kojujen ääreen! Väenpaljoutta kiertelee myyntikojujen väleissä ja monet tuotteet löytävät uuden omistajan ja ruoat ja makeiset syöjänsä.

Markkinoiden annista luulisi vaativammankin kulinaristin löytävän mieleisensä. Tarjolla on muun muassa hollantilaisia juustoja ja salameja, virolaisia savumakkaroita ja – juustoja, italialaisia balsamietikoita ja –siirappeja, makkaroita Saksasta ja Espanjasta, sekä toki lukuisia vohvelien myyntikojuja. Syötävien lisäksi kaupan on myös koriste-esineitä, käsitöitä, teeastiastoja ja vaikka mitä.
Brittiläisen fudgen ystävät löytävät kattavan valikoiman herkkuaan Kuopion torilta.


Kuvateksti: Ensimmäistä kertaa Kuopiossa oleva Khristyna myy kreikkalaista varraslihaa ja kehuu Kuopiota mukavaksi paikaksi.

Kansainväliset suurmarkkinat Kuopion torilla to-su 20.–23.8.2015. Kojut auki torstaista lauantaihin klo 10-20 ja sunnuntaina klo 10-18.


Teksti: Jukka Torikka. Kuvat: Vicente Serra

perjantai 22. toukokuuta 2015

Kansainvälisiä herkkuja Kuopion torilla

Juustoja, leivonnaisia, patonkeja, makeisia, kinkkuja, lisää juustoja, makkaroita, kermakaramelleja... Eksoottisten herkkujen ystävän kannattaa tutustua Kuopion torin tarjontaan tänä viikonloppuna, kun torilla järjestetään ranskalais-italialainen ruokatori.

Normandian Caenista kotoisin oleva Anthony LaBelle myy makeisia ja englantilaisia fudgeja. Naiset ovat ostaneet eniten valkosuklaan ja miehet pistaasin makuisia herkkuja.

Ranskalaiset Morgan ja Tony paistavat tuotteensa yöllä ja myyvät niitä päivällä. Heidän kojunsa suosituimmat ostokset ovat olleet suklaaleipä pain du chocolat, erilaiset macaronit ja patongit.

Ranskalais-italialainen ruokatori on auki vielä lauantaina 23.5. kun torilla vietetään kesäkauden avajaisia ja Mahdollisuuksien toria.

Teksti ja kuvat: Jukka Torikka

torstai 30. huhtikuuta 2015

Torilla valmistaudutaan vappuun

Vappuaaton iltapäivällä yöllinen nuoskasade oli muisto vain ja kauniisti paistava aurinko lämmitti Kuopion torilla vapun viettoon valmistautuvia. Lääketiedettä opiskelevat Alisa Alanne, Aleksi Montonen, Mari Koponen ja Juha Pääkkönen olivat pukeutuneet vapun kunniaksi lääkisläisten mustiin haalareihin ja tulleet torille odottelemaan kello 17.45 alkavaa Velj´mies-patsaan lakitusta.

- Kolme edellistä vappua olemme viettäneet Snellmanin puistossa, mutta nyt tulimme katsomaan lakitusta ja proffan uittoa, Alisa Alanne kertoo.

Opiskelijoille vappu on tunnetusti vuoden tärkeimpiä juhlia ja sitä vietetään huolellisesti. Tapahtumia on järjestetty koko viikoksi.

- Uutuus tänä vuonna oli ala-asteelta tuttu kevätjuhla suvivirsineen. Hymypoikapatsaiden sijaan jaettiin kurssikollegapalkinnot, Aleksi Montonen jatkaa.

Lääketieteen opiskelijat Alisa Alanne (vas), Aleksi montonen (takana), Mari Koponen ja Juha Pääkkönen ajoivat lakitusta odottaessaan ympyrää.
Torikauppa oli myös lähdössä reippaammin käyntiin hiljaisen aamun jälkeen. Vapputori on avoinna sekä 30.4. että 1.5. aamuseitsemästä iltakuuteen. Tippaleipiä, sekä reikä- ja hillomunkkeja myyvä Marlena El-Aidy kiittelee Kuopion kaupunkirakennelautakunnan eilen tekemää iltatoripäätöstä. Kokeilun ajan  23.5. - 29.8.2015 torilla voidaan käydä kauppaa maanantaista lauantaihin kello 21 saakka

- Onhan se älytöntä lopettaa torikauppa, vaikka asiakkaita on vielä tulossa torille iltaa viettämään. Melkein kaikki torikauppiaat ovat innoissaan iltatorista, El-Aidy hehkuttaa ja jatkaa asiakkaiden kanssa juttelua.
Marlena El-Aidyn mukaan reikämunkit ovat tehneet kauppansa aavistuksen hillomunkkeja paremmin.
Vapputori on avoinna sekä 30.4. että 1.5. aamuseitsemästä iltakuuteen. Torikauppiaiden lisäksi paikalla on muutakin hauskaa, kuten ongintaa.
Velj’miehen lakittaa vappuaattona Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Allastapahtuma, johon kuuluu myös mm. patsaan pesu ja proffan uitto, alkaa kello 17.45. 
Siskotytön pesee ja lakittaa Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta SAVOTTA vappuaattona kello 16 alkaen.
Joukkoliikenne kulkee vappuaattona perjantain aikatauluilla. Vapunpäivänä liikennöidään sunnuntain aikatauluilla.

Aukioloaikoja ja tapahtumia vappuna 2015

Teksti ja kuvat: Jukka Torikka 

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Verorekka Kuopion torilla


Verorekka päivystää torilla tänään 24.4.2015 klo 19 saakka.
Minkä puolueen kampanja-auto on massiivinen, oranssi rekka? Vaalithan menivät jo! Tosiasiassa rekka on tullut torille muistuttamaan kuopiolaisia äänestämisen sijaan toisesta kansalaisen velvollisuudesta, veroista. Veroehdotukset on lähetetty ja määräaika ilmoittaa muutoksista lähestyy.

Oranssi verorekka on kiertänyt pitkin Suomea ja parkkeerasi Kuopioon perjantaiksi 24.4. Sisätila on liikkuva verotoimisto, jonka sisällä Pohjois-Savon verotoimiston työntekijät neuvovat veronmaksajia sähköisen veroilmoituksen käytössä.

Annukka Bergrothin mukaan kiinnostuneita on ollut jonoksi asti.


Rekan sisältä löytyi neljä asiakastietokonetta sähköisten veroilmoitusten käyttöön ja ystävällisiä verotuksen asiantuntijoita. Kyselin Annukka Bergrothilta, mistä tempauksessa on kyse.
 - Tämä on ensimmäinen vuosi, kun tätä uutta tapaa lähestyä kansalaisia kokeillaan. Jatkosta ei vielä ole tietoa, mutta ainakin saatu palaute on ollut positiivista.

Mikäs kuopiolaisia on veroilmoituksissa puhuttanut?
- Eniten kysymyksiä tulee kotitalousvähennyksestä, joka on monelle uusi asia. Myös arvopapereiden myyntitulosta kysytään ja matkakulujen verovähennykset koskettavat monia, Bergroth kertoo.
- Paitsi että jalkaudumme turuille ja toreille, kokeilemme tänä vuonna myös tekstiviestimuistutusta. Lähetämme ensi viikolla 10 000 tekstiviestiä, jotka muistuttavat veroehdotuksen palauttamisesta. Lisäksi olemme avanneet vero.fi –sivulle chat-palvelun, jossa neuvomme veroasioissa. Käymme tämän uuden palvelun avulla noin 800 keskustelua päivässä.

Mitkä faktat veronmaksajan on syytä muistaa?
 - Jos veroehdotuksessa on korjattavaa, se on palautettava joko 7.5. tai 13.5. mennessä. Oma päivämäärä löytyy veroehdotuksesta. Jos korjattavaa ei ole, asiakkaan ei tarvitse tehdä mitään. Viime vuonna 73 % veroehdotuksista ei ollut korjattavaa.

Kaisa Erkinkorpi kysyi Anni Ojalalta mm. kotitalousvähennyksestä ja oli kiitollinen saamastaan palvelusta.



Teksti: Jukka Torikka