Sivut

perjantai 21. elokuuta 2015

Kuopion tori muuttui kansainväliseksi basaariksi




Ensimmäistä kertaa Kuopiossa oleva Khristyna myy kreikkalaista varraslihaa ja kehuu Kuopiota mukavaksi paikaksi.
Kansainväliset Suurmarkkinat avattiin torstaina Kuopion torilla. Elokuisen auringon paisteessa kylpevä tori on pullollaan eri Euroopan maista Kuopioon saapuneita kauppiaita. Myyjät ovat kiertäneet Suomen kaupunkeja koko kesän ja saapuneet nyt esittelemään tarjontaansa kuopiolaiselle torikansalle.

Kansainvälisillä Suurmarkkinoilla keskeinen ajatus on tarjota monipuolisesti eri maiden ja maakuntien erikoistuotteita asiakkaille niin, että niitä esittelemässä ja myymässä ovat tuotteiden valmistajat tai tuottajat. Kojujen yllä liehuvat alkuperämaan liput ohjaavat ostajan helposti oikealle kojulle.

Belgialaiset vohvelit maistuvat perheen pienimmille.


Kojujen tarjontaa katsellessa voi myös harrastaa lippujen tunnistamista. Torilla hulmuaa kymmenittäin lippuja, Kreikka, Belgia, Thaimaa, Itävalta, Georgia, Zimbabwe, Filippiinit… Ja kuopiolaiset ovat löytäneet kojujen ääreen! Väenpaljoutta kiertelee myyntikojujen väleissä ja monet tuotteet löytävät uuden omistajan ja ruoat ja makeiset syöjänsä.

Markkinoiden annista luulisi vaativammankin kulinaristin löytävän mieleisensä. Tarjolla on muun muassa hollantilaisia juustoja ja salameja, virolaisia savumakkaroita ja – juustoja, italialaisia balsamietikoita ja –siirappeja, makkaroita Saksasta ja Espanjasta, sekä toki lukuisia vohvelien myyntikojuja. Syötävien lisäksi kaupan on myös koriste-esineitä, käsitöitä, teeastiastoja ja vaikka mitä.
Brittiläisen fudgen ystävät löytävät kattavan valikoiman herkkuaan Kuopion torilta.


Kuvateksti: Ensimmäistä kertaa Kuopiossa oleva Khristyna myy kreikkalaista varraslihaa ja kehuu Kuopiota mukavaksi paikaksi.

Kansainväliset suurmarkkinat Kuopion torilla to-su 20.–23.8.2015. Kojut auki torstaista lauantaihin klo 10-20 ja sunnuntaina klo 10-18.


Teksti: Jukka Torikka. Kuvat: Vicente Serra

2 kommenttia:

  1. Thanks for sharing beautiful content. I got information from your blog. keep sharing
    Abogado Trafico King George Va
    King George Traffic Lawyer
    solicitation of prostitution

    VastaaPoista
  2. The review highlights the professionalism, experience, responsiveness, and empathy of Fairfax divorce lawyers. The team, particularly the lawyer, provided exceptional legal guidance and support during a challenging time. They were knowledgeable, professional, and genuinely empathetic towards clients. The entire staff was responsive and efficient in handling the case. The empathetic approach was particularly impressive, as they listened attentively to clients' concerns and provided practical solutions. Communication was excellent, and the team was always accessible. The efficiency and diligence with which they handled the case were appreciated. Overall, the review highly recommends [Law Firm Name] for reliable and compassionate legal representation in Fairfax. fairfax divorce lawyers

    VastaaPoista