Kun muuttaa uuteen paikkaan, alkuaika on aina etsiskelyä ja eksyksissä oloa. Vastoinkäymisiä sattuu kaikille. On helppo jämähtää kuvitelmaan, ettei kuulu joukkoon. Vastaavaan erheeseen olen ollut ammoin sortua, joten kun vipelsin näille konnuille kolmisen vuotta sitten, päätin antaa Kuopiolle mahdollisuuden. Kuopio tarttui tilaisuuteen.

Sopeutumista helpotti, kun muuttokuormasta putosivat kaikki ennakkokäsitykset paikkakunnasta. Mustavalkoisuus sopii kissan karvoituksiin, muttei ihmisajatuksiin. Kaupunkeja ei voi lokeroida, saati ihmisiä. Kuopio on kirjavampi kuin kirjoissa. Jokaisen alkuasukkaan suussa ei edes muikku sula, murteen oikuista puhumattakaan.

Kuopiossa asuu noin 1/10 miljoonaa yksilöä ja jokainen kaipaa vilpitöntä välittämistä asuinympäristöltään. Jotta saisi rakkautta, sitä on uskallettava tarjota. Rahalla ei rakkautta huijata: suuntaan, eikä toiseen. Kyse ei ole siis verokillingeistä ja varojen käytöstä, vaan asenteesta ihon alla. Kriittinen saa aina olla, eikä nurkkakuntaiseksi kotiseutukiihkoilijaksi kannata koskaan sännätä, mutta tilaisuuden Kuopio ansaitsee jokaiselta, jolle se miljöön tarjoaa.    

Viime viikonloppuna eksyilin kaupunkisuunnistuksessa, jonka havaitsin olevan eräs mainio tapa tutustua kotikaupungin syövereihin: oli sitten vanha tai uusi kuopiolainen.  Aivan läheltä voi löytyä sellaisia asioita, joista ei ole tiennyt.  Kuopio tarjoaa jatkuvasti uusi yllätyksiä jokaiselle lannistumattoman uteliaalle uskalikolle, jollainen jokainen jossain määrin on.

Nyt se sitten alkoi… kävelykeskustan rakentaminen. Eräässä tilaisuudessa sanoin, että ilokseni näin töiden käynnistyneen ja työmaa-aitojen ilmestyneen katukuvaan. Kaikki ei ollut asiasta aivan yhtä iloisia. Ja näinhän se on. Rakentamisesta aiheutuu aina haittaa. Koska haittojen poistaminen tarkoittaisi, ettei rakenneta ollenkaan, toivomme tiiviillä yhteistyöllä pienentävämme niitä. Kävelykeskustan rakentamisella on kahden tulevan kesän aikana vaikutukset kaikkiin keskustassa liikkuviin. Haasteita riittää rakentajille, yrittäjille ja keskustassa asioiville. Kaikessa hämmennyksessään keskustan myllerrys on myös yksi turistikohde. Ja sitähän me kaikki toivomme, että keskustassa asioidaan ja turistit löytävät Kuopion yhä uudelleen. Tämän eteen moni tekee tällä hetkellä töitä. Muistettava myös, että tämä työ on jatkuvaa. Vaikka isoimmat myllerrykset toivottavasti on tehty syksyyn 2013, tämänkin jälkeen on keskustan eteen tehtävä töitä.

Parin viikon päästä juhlitaan Ikean avajaisia ja kaupunkimme saa vieraita kaukaakin. Toivottavasti tämä näkyy myös keskustassa. Tänään ei paista, mutta toivotan kaikille aurinkoista kevättä! Kohta on kesä.

Vuosi, pari sitten järjestettiin yhdeksässä kaupungissa kysely, jossa asukkailta tiedusteltiin mikä omassa kaupunkikeskustassa on hyvää ja missä asioissa olisi kehitettävää. Parhaaksi kaupunkikeskukseksi rankattiin Kotka, jonka puistoja erityisesti kehuttiin. Puolustan omaani, Kuopiostakin löytyy paljon upeita puistoja ja keskustastakin löytyy vihreyttä.

Mikä tekee kaupunkikeskustasta hyvän? Kysymykseen tuskin löytyy yksiselitteistä vastausta. Jokainen kokee (tämänkin) asian omalla tavallaan ja mikä toiselle on tärkeää, on toiselle taas yhdentekevää. Mielestäni Kuopion keskustassa on paljon hyvää. Myönnetään, olen puolueellinen. Koen, että Kuopion keskusta on kaikkien asukkaiden ja vierailijoiden sekä sieltä löytyy jokaiselle jotakin. Tori on maan kuulu ja torikauppa käy vilkkaana etenkin kesällä. Kauppahalli kuuluu ehdottomasti minun hyvään keskustaan. Kauppahallissa on aivan oma tunnelmansa. Kiire unohtuu, kun ovesta astuu sisään ja palvelu on savolaisen lupsakkaa. Keskustaan kuuluu myös lukuisat erikoisliikkeet. Keskustaan tulo pitää olla helppoa. Autoilevalle kansalle pysäköintipaikan vaivaton löytäminen on tärkeää. Toimiva paikallisliikenne ja kevyt liikenne eivät saa jäädä yksityisen ajoneuvoliikenteen jalkoihin.

Listaa voisi jatkaa, mutta näin kesää ja jäätelötötteröitä odotellessa, toivoisin teiltä kommentteja. Mikä kaupunkikeskustasta tekee hyvän? Ja vastauksena Antin kysymykseen, kyllä kaipaan. Taidan suunnata torille!

Jopa Kuopion kulmilla kärkkyy erityisesti yömyöhällä poloisia, jotka kaiketi kaipaavat pohjimmiltaan yhtä asiaa. Tosin turpakäräjät tulisi, jos liki hipsivä toveri kyseistä herkkua tarjoaisi.

Perinteisessä suomalaisurosten jalostuksessa on toisinaan sorruttu halipulaan. Syväjäässä kasvatetut eivät opi käsittelemään tunteitaan ja pistelevät pahimmillaan päiviltä omia perheitään, vaikka toki jokaisen hirmuteon takana pilkistää myös muita selkeitä syitä.

Joka puu tykkää, kun sitä tunteella halataan, mutta puupää halaa vain tuiterissa ja silloin usein väärää puuta. Totaalikieltäytymistäkin turhempia ovat tyhjät, teennäiset halaukset. Pyllynnuolijoita eivät kaipaa kuin vessapaperin vieroksujat.

Tosimies tai ehta emäntä halaa syystä ja niitä riittää miljoonittain, erityisesti Kuopion vapussa. Todennäköisesti alkukesän näyttävin ja kirjavin halauskasauma lämmittää Kuopion toria jo perjantai-iltapäivällä. Kannattaa siis toikkaroida torin liepeillä tuolloin.

Välttämätöntä, tunteita herättävää ja jokaisella mielipiteensä, kuinka asia tulisi hoitaa. Kuinka moni voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että pysäköinti tavalla tai toisella ei olisi kertaakaan nostattanut verenpainetta? Maksutonta, maksullista, aikarajoitettua vai vapaata. Vapaa pysäköinti lienee ok, jos tilaa on riittävästi ja tarve suhteellisen pientä. Jos alueet muodostuvat säilytyspaikoiksi, pysäköintiä on syytä rajoittaa ajallisesti. Maksullisuus on vastassa vähänkin isommassa kaupungissa. Luonnollisesti pysäköintitarpeita on erilaisia. Palvelun ja tarpeen tulisi kohdata. Ympäri Suomea on meneillään useita hankkeita, joilla halutaan taata pysäköintipaikkojen riittävyys ja asioinnin sujuvuus. Pysäköinti on palvelua. Palvelu maksaa ja hyvästä palvelusta maksaa mielellään. Kun pysäköinti on sujuvaa, ei verenpaineiden tarvitse turhaan nousta.

Ihmisrotu on veikeä. Pysäköintipaikka tulisi saada mahdollisimman läheltä määränpäätä. Sen eteen kulutetaan kohtuuttomasti energiaa. Puhumattakaan ajasta, jonka pysäköintipaikan etsiminen vie. Pysäköintipaikan laitamilta kävely on oivaa hyötyliikuntaa, mutta harva tulee asiaa ajatelleeksi näin. Kuinka monta hyvää ylimääräistä askelta ottaisimmekaan kuukaudessa tai viikossa, jos suostuisimme kävelemään hieman pidemmän matkan. Usein samassa ajassa, jonka käyttää pysäköintipaikan etsimiseen kävelee jo pysäköintialueen reunalta asiointipisteeseen. Ja tähän asiaan löytyy vielä ilmastollinen näkökulma. Tilkkanen polttoainettakin säästyisi, jos turha ajelu jää pois.

Mummo puhalsi pääsiäisenä sammuksiin 95 kynttilää. Toisen puolen isovanhempani lähenevät myös ysikympin haamurajaa. Minulla ei ole aikomuksena ryhtyä haamuksi ainakaan yhtään äkkinäisemmällä iällä.

Saatan viivähtää Kuopiossa jokusen vuoden, ehkä jopa loppuikäni. Voivatko kunnioitettavat ikätavoitteet täyttyä Kuopiossa, jos onni muuten suo?

Elääkseen täytyy syödä. Muikku on terveellistä ja asuu Kallavedessä, kunnes saapuu aineenvaihduntaa virkistämään. Muikun ruodot voi huuhtoa kurkusta alas kuopiolaisella mesimarjaliköörillä, niin elämä myös maistuu hyvälle.

Elo tulee todennäköisesti sisältämään runsaasti nousuja ja laskuja: erityisesti, jos asuu mäen harjanteella tai notkon pohjukassa, joita Kuopiossa on riittävästi. Mikäli tulevia, ehkä yhä iäkkäämmiksi äityviä sukupolvia erehtyy siittämään, niin Kuopiota pidetään tuoreen kyselyn mukaan Suomen parhaana ympäristönä lasten kasvatukseen, joten perhekriisienkään ei pitäisi kohtuuttomasti verottaa elinaikaa.

Jo tällä otannalla voi tehdä johtopäätöksen, että elämä Kuopiossa on mahdollista, jopa suhteellisen todennäköistä. Kannattaa siis naatiskella jokaisesta (kevät)päivästä, jonka saa Kuopiossa kokea.

Kuopiossa ja keskustassa kuvattiin viime viikolla elokuvaa. Hienoa, että kuopiolaisen kirjailijan työt pääsevät myös elokuvan muodossa esille. Iso harmitus, julkkisten bongaus jäi minulta välistä.Häpeän tunnustaa, että vielä en ole Kilven teoksista yhtään aukaissut. Asia pitänee korjata viimeistään kuluvan kevään aikana.

Liikkuessani ympäri kaupunkia, minulle on herännyt huoli yhteisen omaisuuden turvaamisesta. Surukseni olen havainnut ympäri kaupunkia erilaisia tihutöitä. Ilmiö ei ole mitenkään uusi ja ihmeellinen. Esimerkkeinä ensimmäisenä mieleen putkahtaa uutisiinkin päässeet Vuorilammen ympäristössä polkujen viitoituksien tuhoamiset viime vuoden puolella ja Jynkän juuri uusittujen paikallisliikenteen linja-autokatoksien lasien särkemiset. Valitettavasti esimerkkejä on muita lukuisia. Suunnittelussa huomioidaan aina rakenteiden kestävyys ja kunnossapito. Kaiken kyllä saa hajotettua niin halutessaan. Miten voisimme muuttaa ajatteluamme, ettemme haluaisi hajoittaa? Miten saisimme kaikki ajattelemaan, että tästä yhteisestä omaisuudesta meistä jokainen omistaa pikkuriikkisen siivun? Puistoja, katuja, penkkejä tms. ei omista (kasvoton) kaupunki, vaan meistä jokainen kuopiolainen yhdessä. Saataisiinko tällä vähennettyä ilkivaltaa? Tässäpä haastetta itsellenikin kasvattajana...

Ihmislajin edustajille on tyypillistä halu muutokseen, mutta toisaalta turvan kaipuu. Savolainen rotu ei ole poikkeus tässä suhteessa. Mielihalut eivät aina onnistu risteytymään elämänkohtaloiden kanssa. Moni haluaisi kauas pois kotiseudultaan, muttei saa lähdettyä. Osa taas haluaisi jäädä liki kotiseutuaan, mutta ei voi.

Suhdetta kotikaupunkiin leimaavat sekä rakkaus että viha. Toisinaan kotikontujen antimia vähätellään, mutta kaukomailla kaiho saattaa velloa sisuskaluissa. Useimpien syntyperäisten savolaisten mielestä oma heimoveri kuplii naapurikansoja komeammin. Samoin ajattelee usea karjalainen, hämäläinen, lappilainen, hesalainen, kainuulainen, pohjalainen, varsinaissuomalainen ynnä muu tassuttelija. Jokaisella on juuret, eikä niitä kannata koskaan tyystin katkoa.

Turhaan (kala)kukkoiluun ei kannata silti Savon sydänmailla sortua, sillä vaikka heimoeroja on, niin keskinäistä paremmuutta on mahdoton ratkoa. Kuopiolaisten kannattaa siis lisääntyä paitsi keskenään, niin yhtä lailla rakastaa geeniperimää kauas eksyneiden kanssa.

Kuopio on maakuntansa keskus, Suomen mittakaavassa kookas kauppala ja sillä on lumovoimaa. Täten Kuopio ahmii ihmisiä enemmän kuin ulostaa. Kuntalaisten ohella myös kunnat sulautuvat yhteen ja kuntia parittamalla syntynee tulevaisuudessa aikamoisia jullikoita. Kasvava Kuopio kaipaa kaltaistensa tavoin myös omia kasvatteja huomaansa. Useat juuri Kuopion hyvästelleet palaavat tulevaisuudessa takaisin, joko maitojunalla tai häntä pystyssä. Se kertoo ikävästä, jonka Kuopion jättö voi jättää.

Arvoisa lukija, olet juuri nyt hairahtanut tutkailemaan blogia, jonka satunnainen lukijakatras on todennäköisesti vähemmistössä ihmiskunnan keskuudessa. Lienet siis tässä asiassa vähemmistön edustaja. 

Jokainen on jossain asiassa enemmistössä, jossain toisessa vähemmistössä. Usein enemmistössä on helpompi hengittää, mutta vähemmistössä olo on toisinaan luontevampaa. Tämänhetkisellä työpaikallani esimerkiksi kaalikääryleen kieltäjät ovat vähemmistössä, mutta oma antikäärylekantani on järkkymätön.

Toisinajattelija voi ja täytyy olla monella tapaa, jos siltä tuntuu. Tällöin on varauduttava, että pääosin ihmislajin historiassa on syrjitty vähemmistöjä: kunkin lauman keskiarvomallista eniten poikkeavia yksilöitä tai ryhmiä.

Kuopiossa pienessä vähemmistössä ovat esimerkiksi maahanmuuttajat. Toiset pitävät kansainvälistymisestä, osa ei. Kaikkien kansojen kulttuuriperinne kiinnostaa meikäläistä, mutta vältän aina yleistämistä. Jokainen on yksilö, oli sitten kotoisin mistä tahansa tai ei mistään. Kiehtovaa on silti kokea edes vilauksia, miten erilaista ja samanlaista sisältöä kulttuuri tarjoaa eri puolilla maailmaa: kaukana ja lähellä.  

Kuopiota villitsi venäläisen kulttuurin viikko. Koska tapahtumat olivat sekä viehättäviä että ilmaisia ja osaan venäjää kaksi sanaa (asiallisia ovat, mutta tämä härveli ei anna näköjään niitä tähän kyrillisin aakkosin liittää), osallistuin rientoihin innokkaasti. Kulttuuriviikko huipentui Kino-Helmikuu -elokuvafestivaaleihin arvoisessaan paikassa, legendaarisessa Kuvakukossa. 

Nyt sen huomaa… Kevät on saavuttanut Savon. On aivan ihanaa lähteä aamulla töihin, kun on valoisaa. Ja illalla kotiin palatessakaan ei ole aivan pilkkopimeää. Nyt saadaan luonnonvaloa päivä päivältä enemmän ja toivottavasti sitä myöten energiaa elämän tärkeisiin asioihin. Hiihtolomalaiset parhaillaan nauttivat aurinkoisista päivistä. Kuopion talviset ulkoilumahdollisuudet ovat loistavat. Nautitaan niistä ennen kuin lumi sulaa ja nurmi alkaa jälleen vihertää. Kevättä ja kesää odotellessa kannattaa kuitenkin varautua vielä lumitöihinkin. Eilen illalla nautimme ihanasta kuun loisteesta. Onneksi ei vaikuta henkilökohtaisesti uniin.

Useana aamuna töihin mennessä on ollut hyvä fiilis. Olen onnekas, koska minulla on ihanat ja auttavat työkaverit. Samaa voi sanoa myös yhteistyökumppaneista. Jaksan uskoa, että omalla positiivisuudella on vaikutusta myös ympäristöön. Itsekään en jaksa aina olla positiivinen ja energinen. Kaikilla on ns. huonoja hetkiä ja päiviä. Mutta voimmeko siis omilla toimillamme vaikuttaa kanssaihmisten mielialaan?

Kevättä ja kesää kohti kovasti mennään. Kävelykeskustan suunnitelmia viimeistellään kiivaalla tahdilla. Ensi kesällä torin kiveäminen alkaa sekä kävelykeskustan alueella rakennetaan joukkoliikennekatua ja ensimmäiset osat kävelykatuja. Toivomme yhteistyötä ja ymmärrystä rakennustöiden aiheuttamiin haittoihin. Pyrimme minimoimaan haitat, mutta ei käy kiistäminen ettei enää työmaat haittaisi keskustassa liikkujia. Ensi kesän aikana keskustassa työmaa-alueet eivät ainakaan pienene, päinvastoin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että näemme ensimmäiset valmiit osat kävelykeskustasta kesän ja syksyn aikana. Samalla voimme toivottaa paikallisten lisäksi myös vierailijat tutustumaan monipuoliseen kävelykeskustaamme.
 

Maanantaina juhlittiin Kuopion merkittävimmän kasvatin Minna Canthin päivää. Samalla vietettiin tasa-arvon päivää.  Kuopiolaiskirjailija on ainoa yksittäinen misukka, jolle liput vedetään julkisesti salkoon tässä maassa, mikä kuvainnollisesti korostaa sitä välimatkaa, joka on olemassa sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Useissa asioissa tasa-arvon puutteesta kärsivät miehet, naiset vielä useammissa.

Tasa-arvo jää toteutumatta lukemattomilla muillakin elämän alueilla. Eräs epäkohta on ihmisen alkuperään perustuva syrjintä. Tästä muistuttamassa paistaa tänään YK:n rasisminvastainen päivä ja koko viikko vastustaa rasismia. Asia on aina ajankohtainen, sillä ympäri pallukkaa tapahtuu liki taukoamatta tuhmuuksia, jos toisen tausta ei jostain syystä miellytä. Erityisesti talouslaman puserruksessa syyttävä sormi vinksahtaa vikapaikkaan: vielä heikommassa asemassa oleviin.

Turha silti on alkaa liikaa sohia syyttäsyyttäjiäkään. Ihmiskunta on vasta kehittymässä sietämään toinen toisiaan. Parasta on siis sormeilla ensisijaisesti itseään, sillä moni suvaitsevaisena itseään pitävä on suvaitsematon monissa asioissa. Niin minäkin. Minun on esimerkiksi vaikea sulattaa viisarien vääntelyä. Kas kevät, kun pilkistää pilven raosta ja kesäaikaan siirtyminen varastaa tulevana viikonloppuna tunnin aamutorkkujien elämästä.

Kaikki ei ole Kuopiossa ja muussa maailmassa täydellistä, eikä koskaan tule olemaan, mutta kehitystä tapahtuu joka sekunti: jopa toriremontti etenee vaivihkaa, vaikkei aina siltä näyttäisi.  Ja mikä tärkeintä, kun pysähtyy juomaan kuumaa mustikkamehua kesken hiihtolenkin Kallaveden jäällä ja kuuntelee, miten sydän sykkii ja henki kulkee, tietää, että täällä on ihan kiva elää.

Tahkon matkailukeskus syntyi Nilsiään 1960-luvun loppuvuosina, noin 45 vuotta sitten.  Nilsiässä tehtiin tuolloin valtakunnallisestikin rohkeita päätöksiä, jotka ovat myöhemmin osoittautuneet kauaskantoisiksi ja viisaiksi. Tahkon historiaan liittyy alkuvuosikymmeninä kiintoisia nimiä: Kalevi Keihänen, Urpo Lahtinen, Jörn Donner. Leimallista on ollut koko ajan Tahkon yrittäjävetoinen kehittäminen. Tahko on ollut alueemme alppiliikunnan ja – matkailun tienraivaaja.

Tahko on yksi tämän alueen tunnetuimpia ja arvostetuimpia valtakunnallisia ja kansainvälisiä tavaramerkkejä, kärkituote. Lisäksi vetovoimainen ja kehittyvä matkailukeskus säteilee työpaikkoja ja hyvinvointia Nilsiän ohella ympäristöalueille.

Jatkuva kehitystyö ja eteenpäinmeno ovat menestyvän tuotteen edellytyksiä. Matkailutuotteen itsensä kehittämisen lisäksi elintärkeätä on markkinoinnin kehittäminen.

Kuopion kaupunki on käynyt nyt säännöllisesti kuulemassa ja opiskelemassa Tahkon matkailuammattilaisilta tämän alan käytäntöjä ja nykyajan tarpeita, esimerkkinä ympärivuotisen käytön kehittäminen. Olemme saaneet samalla aivan perusoppia siitä, mitä työtä ja miten paljon matkailuala edellyttää: hyvää ja todella hyödyllistä oppia.

Uusin oppiaineisto oli helmikuun alkupuolella saamamme, pätevästi ja perusteellisesti laadittu Tahkon kehittämisen toimenpidesuunnitelma vuoteen 2030.

Tätä suunnitelmaa on hyvä käydä pitkin tätä vuotta näin julkisestikin tarkoin läpi. Tahkon jatkuva kehittäminen on yksi avainasia turvattaessa Nilsiän palveluita. Tämä on myös Kuopion kaupungin linjauksen mukainen tulevaisuuden tilanne.

Arvelen, että lukijoita kiinnostavat Tahkon kehittämissuunnitelman laatijoiden näkemykset siitä, millainen Tahko on vuonna 2030. Alla joitain lukuja lisääntyvästä työllisyydestä, matkailumääristä ja rahavirroista.

• Tahkolla on 400 ympärivuotista työpaikkaa.
• Sesonkiaikoina Tahko työllistää yhteensä 800 ihmistä, pääsääntöisesti nilsiäläisiä.
• Tahkon rakentamisen työllistävä vaikutus on vuoteen 2030 noin 4000 henkilöä.
• Tahkon asiakkaista neljännes, 24 prosenttia, on ulkomaisia.
• Yöpymisiä Tahkolla on 1,4 miljoonaa vuodessa. Tahkon matkailutulo vuonna 2030 on 106 miljoonaa euroa.

Kuopio on ottanut roolikseen Tahkon uuden kehittämisvaiheen nopean käyntiinlähdön- ja suunnitellun kehittämis- ja rakentamisaikataulun varmistamisen. Valtakunnallisten loma-asuntomessujen järjestäminen tämän vuosikymmenen puolivälin tienoilla on hyvä välitavoite vuodelle 2030.

Tahkon kehittäminen on Nilsiän ja nilsiäläisten lisäksi koko seudun ja Itä-Suomen matkailu- ja elinkeinoelämälle arvaamattoman tärkeä asia. Yli miljoona vuotuista yöpymisvuorokautta heijastuvat myönteisellä tavalla kaikkien ympäröivien alueiden palveluelinkeinoihin.

Kehittyvä Tahko on koko alueemme yksi näkyvimmistä, moderneista tavaramerkeistä. Uudistuva ja monipuolistuva Tahko on nilsiäläisten ylpeydenaihe. Uskon alueen tuottavan samaa ylpeyttä ja iloa talvisena ja kesäisenä, kansainvälisen ilmapiirin vapaa-ajan ja liikunnan käyntikohteena koko alueellemme. On etuoikeus, että alueemme ihmisillä on korkealuokkaisen alppimatkailukohteen tasoinen vapaa-ajan keskus saavutettavissa tunnin ajomatkan päässä kotipihasta.

Petteri Paronen
Kuopion kaupunginjohtaja

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen johtajan virasta eläkkeelle jäänyt Jorma Westerholm on aktiivinen seniorikuntoilija ja näyttää videoblogissaan mallia oman hyvinvoinnin edistämiseen.
 

Kainuun prikaatin Kuopion pataljoonan ja Pohjan pioneeripataljoonan sotilasvalat vannottiin Kuopiossa lauantaina 11.2. Kuten Kainuun Prikaatin komentaja prikaatinkenraali Jukka Ojala tilaisuuden jälkeen totesi, ei valatilaisuutta ole koskaan ennen pidetty niin hienoissa puitteissa kuin nyt Kuopiossa. Sisätiloissa Kuopio-hallissa.

Tavatessani VTT:n johtoryhmää muutama viikko sitten kuulin toistuvasti, että Kuopiota ei enää tunnista niihin 10 vuoden takaisiin mielikuviin, joita kaupungin ilmeestä silloin oli mieleen jäänyt. Sama viesti toistuu aina kun isännöimme vieraita eri puolita Suomea. Oli kyseessä ministeriöiden johtoa tai eri järjestöjen ja yritysmaailman edustajia. Kerran sitä voisi pitää vieraskoreutena, mutta toistuessaan jatkuvasti siihen on syytä uskoa.

Kun viestiä Kuopiota ulkopuolelta katsovien silmin peilaa omaan ajatteluun, niin mieleen tulee kysymys kuinka hyvin itse osaamme havaita kehittymistämme? Keväällä itselläni tulee 10 vuotta täyteen Kuopion kaupungin palveluksessa. Sitä ennen tein työtä silloisessa Kuopion yliopistossa sekä kahdessa liitossa: Pohjois-Savon liitossa ja Savon liitossa. Sama organisaatio, mutta nimi vaihtui hetkeksi. Liekkö oli jo silloin hetken aikaansa edellä? Töitä Kuopion ja maakunnan eteen on takana syksyllä 17 vuotta.

Itse pysähdyin miettimään Kuopiota nyt verraten sitä aikaan kun tulin takaisin kotikonnuille opiskelun ja muualla tehdyn työrupeaman jälkeen. Taitavat vieraat olla oikeassa. Onhan Kuopio jotain ihan muuta kuin silloin. Kehitys on ollut huimaa. Ja tahti jatkuu. Kuopiossa on enemmän yrityksiä, työpaikkoja, asukkaita, asuntoja ja palveluita kuin koskaan. Kuopion on laajentunut ja vastuullisesti ottanut hoitaakseen liittyneiden kuntien palvelut. Kehuja niiden hoitamisesta on tullut valtavasti enemmän kuin moitteita. Ainakaan Kuopiossa eri puolilla maata käytävissä puheenvuoroissa mainitut liitospeikot ja –pelot palveluiden häviämisestä eivät ole osoittautuneet todellisuudeksi.

Ulkoiset tunnusmerkit ovat hyvät. Entäpä ilmapiiri? Kaupungissa ja sen alueella toimivien eri organisaatioiden välillä vallitsee erittäin hyvä henki. Haasteista huolimatta usko tulevaan on voimakas. Perustaa tälle antaa vahva keskinäinen luottamus, joka on aina edellytys kehittämisessä onnistumiselle, Meidän on katsottava eteenpäin, sillä sinnehän nykyisillä toimilla kaikki tähtäämme. Kaupunkikuva muuttuu. Torimonttukin täyttyy ja toivottavasti jossain muualla uuden rakentamisen mahdollistavia monttuja syntyy paljon lisää.

Kuopio on kuitenkin Kuopio. Se sama leppoisa, ystävällinen ja monipuolinen kaupunki, jonka jokainen suomalainen tuntee. Kun tämä ja edellä mainittu kehityskuva yhdistyy mielissämme, niin hyvillä mielin saamme katsoa tulevaisuuteen.

Suomalaiseen kulttuuriin on perinteisesti kuulunut työnteon korostaminen keskeisenä elämänarvona. Viime vuosina erityisesti nuorisotyöttömyys on räjähtänyt käsiin ja oman ikäluokkani jälkeinen sukupolvi joutuu olosuhteiden vuoksi määrittelemään elämänarvonsa entistä enemmän toisenlaisista lähtökohdista. Jokaiselle yksilölle se on taatusti hankalaa, sillä suomalainen on kasvatettu arvostamaan ensisijaisesti työtä. Mikäli nuorten nykyaikuisten vanhemmilla olisi ollut käytössään kristallipallo, jälkikasvu olisi kannattanut patistaa häsläämään riittävästi ja rohkeasti.

Tänään Kuopion Musiikkikeskuksella järjestetään alueen suurimmat rekrytointimessut: KevätRekry. Näytteilleasettajat odottavat kuola valuen sopivia työntekijöitä. Mutta kuka on sopivin? Ainakaan ei ole olennaista merkitystä, kuka on kaikkein ahkerin paiskimaan töitä tai kenellä on eniten työkokemusta, kuka on suorittanut hienoimmat tutkinnot tai kerännyt haaviinsa ylistävimmät lausunnot, saati ken on sukkelin suustaan tai kellä on eniten taitoja nuolla erikokoisia pyllyjä. Jokainen työnantaja etsii lopulta juuri omiin tarpeisiinsa soveltuvaa lihakimpaletta eli ns. hyvää tyyppiä. Hyvää tyyppiä on silti turha esittää, sillä jokainen on hyvä tyyppi ihan luonnostaan: kukin omalla tavallaan.

Minä olen elämässäni hakenut useilla tavoilla lukemattomia työpaikkoja ja joitakin olen sattunut saamaan. Siinä, mitä, milloin ja miksi, ei ole logiikkaa. Sen olen oppinut, että ainoa asia, joka työnhaussa lopulta ratkaisee, on sattuma. Sattumat on kuitenkin aina ansaittava ja ne ansaitaan häsläämällä.

Kannattaa häslätä kaikenlaista, ihan mitä vain. Jostain häsläyksestä saa, jostain saa antaa. Olennaista on häslätä sellaisia(kin) asioita, joista ei ole näennäisesti selkeää hyötyä. Usein häsläys ei toki johda mihinkään, mutta tulipahan häslättyä. Edes huippukuntoinen ei jaksa aina häslätä: riittää, että häslää toisinaan. Sattumia saattaa sattua niin kirkoissa, kapakoissa, kielikursseilla, sählyvuoroilla, teattereissa kuin taloyhtiön talkoissakin.

Tänään kuopiolaisen työnhakijan kannattaa häslätä rekrymessuilla tai sitten jossain ihan muualla. Aina ei käy säkä, mutta mikäli kuvittelee joskus olleensa väärään aikaan väärässä paikassa, pettää itseään. Jokainen paikka on oikea ja häsläys parasta kaaoksen hallintaa.

Leudon talven hyydyttämä pakkasherra alkaa viimein kyetä vuodenaikaan kuuluviin suorituksiin. Samalla kuopiolaisten ulkoliikuntamahdollisuudet paranevat uusiin ulottuvuuksiin. Kuopiossa on laaja, luonnonkaunis latuverkosto ja erityisesti Puijon alue on päässyt jo nauttimaan lukuisten suksijoiden hellistä latukosketuksista.    

Urheilijanuorukaiset, joiden kunto ei vielä kestä nousuosuuksia, saavat tyytyä laskemaan alas laskettelurinteitä tai hyppyrimäkiä. Korkealentoisimmat penkkiliikkujat voivat puolestaan kiivetä Puijon torniin, josta pystyy kaukaa ihailemaan hikisten hiihtäjien kireiden toppa-asujen kätköissä lymyileviä sääriä sekä vielä moistakin suloisempaa näkyä: lumivalkoisena hehkuvaa Kuopiota.

Kuopion retkiluistelumahdollisuudet ovat mainiot, kunhan jää kaikilta kohdin turvallisesti sietää neuvolapainon ylittäneet kuntoilijat. Jäähileiden syleilyyn voi uppoutua paitsi vahingossa niin myös tarkoituksella. Joka päivä Väinölänniemen avantoon sukeltaa jatkuvana vanana pingviinien verenkierrolla varustettuja talviuimarilauman edustajia.

Paukkupakkasten palvojat alkavat kaivella suu vaahdossa esiin lumikenkiään ja potkukelkkojaan. Jokaista kuopiolaista ei ole toki varustettu harmaakarhun karvoituksella, mutta vilunvonkujat voivat harjoitella tulevan kesän koukeroita sisäliikuntapaikoissa, kuten Kuopio-hallissa. Tärkeintä on pysyä lähes jatkuvassa liikkeessä, sillä hyväkuntoinen sydän sykkii lämpöä ympäristöönsä yhtä lailla talviauringon hyväillessä kuin pakkasen puristellessa

Nykyisin ei ole muotia harrastaa uuden vuoden lupauksia, saati pitää. Vuodenvaihteessa lentämään erehtyneille tähdille on jälleen lupausten sijaan lähetetty tukku toivelistoja.

Liikojen lupailusta suivaantuneena en lupaa kuin olla oma itseni, jos sitäkään, vuonna 2012. Viime vuonna sain ihan riittävästi kaikkea, mitä ihminen elämältä tarvitsee, joten ei tarvitse vaivautua tänäkään vuonna katteettomia toivomaan. Kaikki kuopiolaiset eivät aina kuitenkaan vaikuta onnellisilta, joten ehkäpä minun pitäisi esittää toiveita koko Kuopiolle.    

Mitä keskisuuri maakuntakeskus sitten kaipaa?  Pohjimmiltaan Kuopio tarvitsee kaiketi samaa kuin jokainen: rakkautta, terveyttä ja hyviä ystäviä. Niistä mikään ei tule ilmaiseksi, mutta rahalla niitä ei voi ostaa.

Rakkautta Kuopio kaipaa kuopiolaisilta. Kotikaupunkia saa rakastaa: ei silmittömästi, vaan vilpittömästi. Luonnollisesti ilman kateutta isompia, saati ivaa pienempiä paikkakuntia kohtaan. Kuopiolaisten terve itsetunto kasvattaa koko Kuopion uskoa itseensä. Kuopion täytyy kuitenkin muistaa vastavuoroisuus. Rakastajilleen täytyy antaa vastarakkautta. Yksipuolinen rakkaus ei kestä ikuisesti ja toisten paikkakuntien viettelykset kietovat pettyneet syleilyynsä.

Terveyteen tarvitaan vettä, ruokaa, onnellisuutta ja liikuntaa. Kallaveden vesi on puhdasta, etenevä toriremontti tarjoaa silmänruokaa ja pitkin vuotta järjestetään jälleen liuta mieltä piristäviä kulttuuri- sekä liikuntatapahtumia, jotka saavat koko Kuopion liikkeelle. Hyviä ystäviä Kuopiolla on sekä omassa maakunnassa että kaukana, aina rajojen takana saakka, mutta Kuopion täytyy muistaa, että jokaista ystävyyssuhdetta on hoidettava tarmokkaasti, tarvittaessa myös epäitsekkäästi, jotta se säilyy.

Näin ajatellen Kuopion asiat ovat erittäin hyvin ja yhä paremmin, joten turha pienen ihmisen on hukata ainoita toiveitaan kaupungin vilinään. Lupaan säästää toiveet tulevia koitoksia varten ja sellaisiin hetkiin, jolloin niille on vielä enemmän käyttöä.

Ajatukset suuntaavat varmasti jokaisella näin joulun alla joulun viettoon ja kohti ensi vuoden haasteita. Päätin ottaa varaslähdön. Havaitsin jokunen viikko sitten, että lupauduin kirjoittamaan blogia. Pyydän jo etukäteen anteeksi. Sattuneesta syystä tekstini käsittelee varmasti usein rakentamista ja etenkin mualiman navan ympärillä.

Vihdoin saatiin päätös kalahallista. Ottamatta sen enempää kantaa päätöksen oikeellisuuteen, totean vain että tästä päästään eteenpäin. Pysäköintilaitoksesta, kauppakäytävästä ja kävelykeskustasta tulee ainutlaatuinen kokonaisuus, toivottavasti Suomen paras. Myös keskustan kiinteistöt tuovat rohkeasti oman panoksensa keskustan kehittämiseen. Olen usein ajatellut, että oman kaupungin hyvät puolet havaitaan harvakseltaan. Lienee suomalainen paha tapa etsiä asioista aina ensimmäisenä jotakin negatiivista. Omalta osalta lupaan ainakin yrittää suunnata ajatuksia positiivisempaan suuntaan. Keskustassa myllätään vielä jokunen vuosi, mutta tähänkin löytyy sopiva sanonta; yhteistyössä on voimaa.

Toivotan kaikille rauhaisaa joulun aikaa ja menestystä vuodelle 2012!

Kuva: Vicente Serra

Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta

Tämä vuosi siirtyy kaupunkimme historiaan vakaan kasvun vuotena. Voimme siirtyä levollisin mielin viettämään joulua ja siirtää ajatuksemme rauhassa pohtimaan ensi vuoden näkymiä.

Kuopion talous- ja työllisyyskehitys olivat tänä vuonna oikeinkin hyvät, kun niitä peilaa maamme muiden kaupunkien kehityslukuihin ja kansainväliseen epävarmuuteen.

Syyskuun lopun työttömyysaste oli kaupungissamme 9,6 prosenttia. Työllisyystilanne on parantunut runsaalla prosentilla, eli työttömiä on noin 450 henkilöä vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Kuopiolaisnuorten työllisyys koheni ilahduttavasti

Työllisyystilanteemme on edelleen maamme parhaimmistoa heti pääkaupunkiseudun ja Vaasan jälkeen. Ilahduttavaa on havaita, että varsinkin nuorten työllisyystilanne on lähtenyt paranemaan. Nuorten työttömien määrä on nyt noin kuusisataa, kun vuosi sitten kaupungissamme oli vailla työtä lähes kahdeksansataa nuorta.

Kuopio asuntorakentaminen työllisti vuoden aikana nuoria ja vanhempia rakennusammattilaisia hyvin. Asuntorakentamisemme oli vilkkaampaa kuin kertaakaan tämän vuosikymmenen aikana.

Väkiluku nousee yli sataan tuhanteen

Kuopion väkiluku asettuu vuoden lopussa noin 97 500 asukkaaseen. Nilsiä ja Kuopio valmistelevat hyvässä yhteisymmärryksessä vuoden kuluttua toteutettavaksi aiottua kuntaliitoshanketta.

Liitos ja muu väestönkasvu nostavat kaupungin väkiluvun lähes 105 000:een. Yli sadalla tuhannella asukkaalla Kuopio jatkaa nousua suurten suomalaisten kaupunkien kategoriasssa. 100 000 asukkaan ylittyminen on kaupungille kiintoisa psykologinen hyppäys eteen- ja ylöspäin.

Kuopio selvisi lamavuodesta parhaiten maassamme

Toissa vuosi, vuosi 2009, oli maailmanlaajuinen syvän taantuman kausi, jonka uusiutumista jotkut nyt ounastelevat. Tuosta vuodesta tuli nyt lokakuussa ensimmäisen kerran koko maatamme koskevaa tietoa, joka on kiintoisaa luettavaa.

Tilastokeskuksen katsaus osoittaa, että Kuopio selvisi yli tuon taantuma-, tai lamavuoden paremmin kuin yksikään toinen maamme vertailukaupunki. Kuopion työpaikkamenetykset olivat vuonna 2009 vain 0,8 prosenttia eli 367 työpaikkaa, kun maamme vertailukaupungeissa menetys oli keskimäärin yli 3,5 prosentin, eli muista kaupungeista hävisi järjestään tuhansia työpaikkoja.

Näkyvissä suotuisa rakentamis- ja kuntaliitosvuosi

Kuopio on noussut ilahduttavan mieluisaksi asuinpaikaksi perheille ja yksityisille ihmisille. Asuntotonttien ja uudisasuntojen kysyntä näyttää jatkuvan ensi vuonnakin hyvällä tasolla. Myös julkinen rakentaminen jatkuu entisellä voimalla: esimerkkeinä hahmoaan saavat Kallan sillat, Kuopion uusi kävelykeskusta, Pienen Neulamäen yritysalue ja Savilahden alue.

Nilsiän ja Kuopion valmisteilla oleva kuntaliitos avaa molempien kaupunkien ja asukkaiden kannalta aivan uusia mahdollisuuksia. Näihin mahdollisuuksiin olemme tarttuneet molemmissa kaupungeissa ripeästi ja ilman viivytyksiä. Esimerkiksi matkailuteollisuuden yhteismarkkinoinnille ja ylipäätään kaupunkiemme matkailun kehittämiselle liitos avaa aivan uusia näköaloja. 

Ykköskohde on Tahkon matkailualue, jonka valtakunnallinen ja kansainvälinen potentiaali on todella suuri. Meidän on kuunneltava tarkoin Tahkon matkailuyrittäjien toiveita ja näkemyksiä, kun lähdemme kehittämään Nilsiä-Kuopio – matkailukokonaisuuden kehittämistä ja markkinointia.

Seutumme vetovoimaa kasvattavat Tahkon lisäksi Kuopioon alkukesästä avattava Ikea - kokonaisuus, syksyllä avattu Hermanni-tavaratalo ja esimerkiksi keväällä avattava kansainvälisen tason Atlas-hotelli Kuopion ydinkeskustassa täällä jo olevien kauppakeskusten ja ostoskohteiden lisäksi.

Näillä kaupunkimme ensi vuoden kehitykseen kohdistuvilla myönteisillä näkymillä toivotan kaikille kuopiolaisille ja Kuopion seudun ihmisille Rauhallista ja Kotoisaa Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta.

Petteri Paronen
Kuopion kaupunginjohtaja

Blogin kirjoittaminen hivenen viivästyi ilmasto-olosuhteiden vuoksi. Ajattelin, että pääsisin jo kehumaan Kuopion oivaa latuverkostoa, mutta suksimiskelejä ei ole oikein alkutalvesta siunaantunut. Taidan siten kirjoittaa joulupukista, sillä pukin pororeki todennäköisesti luistaa, vaikkei lunta tulvisikaan.

Joulupukki on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen, vaikka kaikkialla ei myönnetä hänen asuvan Korvatunturilla. Tosin väsymätön superseniori lietsoo myös itse vääristyneitä huhuja ja juoruja erityisesti joulun edustalla, kun hyörii ympäri maailmaa pahaa-aavistamattomia pilttejä piinamassa. Kuopiossakaan ei vältytä jokatalviselta peijoonin pelolta.

Joulupukkia ja muita partasuisia pätkätyöläisiä pyritään hyödyntämään erityisesti maan markkinoinnissa turisteille. Jo kauan sitten eläkeiän saavuttanutta ukkoparkaa hiostetaan myös monissa pikkujouluissa, tapahtumissa ja tavarataloissa. Suomi ei ole korruption kärkimaita, mutta jouluna lahjontaa koetaan kaikkialla. Ikääntyvien tonttujen tarkkaavaisuus taitaa pettää, sillä sukat saattavat pullottaa joululahjoja, vaikka olisi toisinaan tuhmaillut.

Joulun seutu on kaupallisuuden, stressin ja perheväkivallan kulta-aikaa, mutta toisaalta myös mahdollisuus lomailla, rallatella ja mietiskellä mukavia. Vaikka jokaisella ei olisi ketään, jonka kanssa voisi ilomielin viettää joulua, saati varaa ostaa lahjoja edes itselleen, niin täytyy aina muistaa, että joulupukin asiat ovat vielä paljon huonommin. Kyyryselkä joutuu taipumaan valtavaan työtaakkaan silloin, kun lähes kaikki muut lomailevat. Onneksi Kuopiossa on huomioitu pukin urakan vaativuus ja jouluhärdellistä selvittyään pukki pääsee rentoutumaan Kuopion Rauhalahdelle vuodenvaihteen molemmin puolin.

Arvovaltaiset tahot ovat maanitelleet minua kirjoittamaan jossain tuotoksessani nuorison menopaikoista Kuopiossa. En tee näin, ainakaan tällä kertaa, sillä moinen vaatisi runsaasti taustutkimusta mystisen ”nuorison” piireissä. Toki tämä olisi ehdottomasti hyödyllistä, kuten ajoittaiset syvävierailut kaikkien muidenkin sukupolvien parissa sekä erityisesti hetkellinen irtautuminen omastaan.

Epäilen, että pyyntöjen taustalla ovat nimenomaan sukupolvien väliset kuilut. Vaikka kaupungin työläisissä edustan taapero-osastoa, niin nykynuoriso on eri sukupolvea. Mikäli olisin omassa teini-iässäni ollut huolimaton (+ luonnollisesti onnekkaampi tyttöjen kanssa), osa nykyteineistä saattaisi olla kontollani. Äänestyskykyisiä suomalaisia elää vähintään viidessä eri sukupolvessa ja jokaisen sukupolven elämäntarinan kulissit ovat olleet keskenään tyystin erilaiset, joten kunkin sukupolven edustajan on usein hyvin vaativaa tavoittaa jonkun täysin toisen sukupolven taivaltajan todellisuutta.

Tämän vuoksi onkin huolestuttavaa, mikäli jotkin sukupolvet ovat yliedustettuina päättävissä elimissä kunnallisesti, valtakunnallisesti, talouselämässä, saunakabineteissa yms. Ihminen tekee päätöksensä omien elämänkokemustensa varassa. Jopa kiistatta pätevien ja avomielisten ihmisten on erittäin haastavaa selviytyä alati muuttuvan ja moniarvoistuvan maailman haasteissa. Mikäli valtaosa päättäjistä on elänyt oman elämänsä pääosin keskenään samankaltaisessa ympäristössä, niin päätökset aivan toisten sukupolvien puolesta tuottavat väistämättä ongelmia.

Yhteiskunnassa on toki useita muitakin kuiluja kuin vain sukupolvien välisiä, mutta silti olisi suotavaa, että jokainen ihminen pyrkisi äänestämään omaan elämäänsä vaikuttaviin tehtäviin ikäisiään ihmisiä, oli itse sitten juniori tai seniori. Tämän suoremmin vältän ottamasta yhteiskunnallisiin kysymyksiin tällä erää kantaa, sillä olen kiero savolainen. Ehkäpä sitten parin viikon päästä kirjoitan taas enemmän kaupungin sykkeestä tai sitten omastani.

Yöpöydälleni oli ilmestynyt kirja ”Juhani Ahon Kuopio”. Siinä Outi Vuorikari kertoo kiehtovasti Juhani Ahon eli Johannes Brofeldtin ajasta Kuopissa. Minulle se pikemminkin kertoi tuon ajan Kuopiosta ja sen kehittämisestä vuosina 1872 – 1903.

 On kiehtovaa ajatella, millaisia mietteitä tuon ajan päättäjillä oli heidän tehdessään linjauksia Kuopion kehittämisestä. Näin reilut sata vuotta myöhemmin voi arvioida heidän olleen valistuneita ja tulevaisuuteen katsovia. Monet sen aikaisista ratkaisuista vaikuttavat Kuopiossa vielä tänäänkin. Itse asiassa niiden pohjalta rakennamme nykyisiä kehittämistavoitteita joita toivon voitavat reilun sadan vuoden päästä arvioida yhtä kiinnostuneina kuin me teemme nyt.

 Savon rata valmistui ja sen nopeuttamisessa riittää yhä tekemistä. Satama-aluetta kehitettiin ja se oli monin tavoin Kuopion vilkas solmukohta. Sellainenhan se alkaa taas jälleen olemaan. Toinen tärkeä alue oli tori, jota tuohon aikaan kutsuttiin Heinätoriksi. Siellä kun tehtiin markkina-aikaan hevoskauppoja. Nykyinen lyseo oli alkanut rakentumaan torin laitaan jo paljon ennen Ahoa, eli 1820-luvulla. Kauppahallin tori sai 1902, jollin kolme keskeistä rakennusta, eli lyseo, kaupungintalo ja kauppahalli muodostivat torin yhä tänäänkin näkyvän kokonaisuuden. Väinölänniemi ja Pirttiniemi vilahtelevat myös kirjassa. Eli niiden ympärillä tapahtui ja niitä kaikkia kehitettiin jo silloin. Kehitys jatkuu myös tänään.

 Otan kuitenkin yhden rohkean esimerkin kehittämisestä, joka ei hyvästä alusta huolimatta ole edennyt ja muistuttaa paljolti nykyistä keskustelua. Mikäpä kyiseksi aiheeksi sopisi paremmin kuin Puijo? Suomen Matkailijayhdistys perusti Kuopioon vuonna 1887 yhdistyksen ensimmäisen maaseutuosaston. Kuopion Matkailijayhdistys otti tehtäväkseen Puijolle suuntautuvan matkailun kehittämisen. Tavoitteena oli uuden tien ja tornin rakentaminen sekä mäen ”kaunistamisen”. Myös suurta urheilu- ja turistihotellia ajettiin innokkaasti Puijolle keskieurooppalaisten hiihtohotellien tapaan.  Ei tullut hotellia, mutta paljon yhteistä noissa tavoitteissa on verrattuna nykypäivään. Toisaalta koskematon luonto on voimavara, mutta toisaalta sen rinnalla olisi kyllä tilaa muullekin Puijoa kunnioittavalle toiminnalle. Aika näyttää mitä sadan vuoden päästä Puijon nykypäivästä kirjoitetaan.

Hyvä, mutta viilenevä ilma alkaa jo vapisuttaa hyvinvoiviakin vilukissoja. Hyvä pukeutuminen suojaa pikku pakkasilla, mutta sisäinen kylmyys ei hyvillä välihousuilla vähene. Hyvyys ei ole aina pinnalla. Nettipalstoilla onnettomat, nimettömät hyväkkäät siirtävät pahaa oloaan solvaamalla toisiaan. Kolumnistit hakevat lukijoita arvostelemalla räväköin sanankääntein yksittäisiä, ihan yhtä hyviä ihmisiä. ”Hyvät” tosi-tv -tuomarit kuvittelevat saavansa alusasut kosteiksi vain ilkeilyllä ja itserakkaudella. Kotisohvilla arvostellaan usein toisten ”pahoja” tekoja, muttei itse vaivauduta rakentamaan hyvää maailmaa.

Häikäilemättömyys, hyödyn tavoittelu ja omahyväisyys vaativat vain toivottoman heikon itsetunnon, mutta pehmeiden arvojen, kuten vilpittömän hyvyyden vaalimiseen tarvitaan runsaasti rohkeutta ja henkistä voimaa. Kuopio-viikolla 12.-20.11. tehdään lukemattomia hyviä tekoja. Juhlaviikon ohjelmaan kuuluu puolisen sataa julkista hyvää tekoa, mutta salahyviä tekoja tehdään toivottavasti hyvin paljon enemmän. Hyvä näin, sillä hyvää tekoa ei tarvitse alleviivata, vaan hyvä on lupa olla ihan omissa oloissaan, moisesta metelöimättä. Eikä tarvitse olla edes kovin hyvä. Riittää, että on ihan hyvä.

Jokaisella taidot riittävät hyväntekoon, mutta kaikilla ei luonne. Mikäli varsinainen hyveellisyys ei nappaa, niin pidättäytyminen pahanteosta on yhtä lailla arvokasta. Tekojen arvottaminen on toki hyvin usein mahdotonta ja turhaa, mutta keskimäärin ihmisten hyvät ja pahat teot menevät aika tasan.  Mikäli kuopiolaiset tekevät toisilleen juhlaviikolla selkeästi enemmän hyvää kuin pahaa, niin se on tosi hyvä juttu. Olen tähän mennessä maininnut tässä blogissa sanan hyvä 27 kertaa. Hyvä hyvä, mutta tämä saa hyvinkin riittää. Nyt on hyvä omatunto mennä tekemään tuhmuuksia. Hyvää tarkoittaen toki ;)

Kuopiolainen KalPa kukkoilee SM-liigan keulassa. Menestys on sivuseikka KalPan tai minkä tahansa urheiluseuran uskollisille kannattajille. Tärkeämpiä ovat yhteisöllisyys ja yhteishenki, jotka välittyvät sekä suhteessa toisiin kannattajiin että kannatettavaan joukkueeseen.

Todelliset kannattajat eivät salaile intohimojaan, mutta pääosin suomalainen katsomokulttuuri on yltiöpäisen ujoa. Taputuksia ei tuhlailla ja ynähtelyt jätetään yksittäisiksi. Hillinnän hyvä puoli on, että typerää uhoamista esiintyy vain harvakseltaan, mutta toisaalta vilpitön kannatus usein unohtuu ja mielekkyys paikan päälle vaivautumiselle voidaan kyseenalaistaa.

Liikunta ja urheilu ovat perustarpeita ja nautinnon lähteitä. Huippu-urheilu on monin tavoin epäterveellistä puuhaa, mutta myös viihdettä ja tunteellista draamaa. Viihde-elementtien taikomisessa ja polveilevien tarinankaarten luomisessa savolainen nautiskelu on aina paikallaan. Siten iloiset, luovat ja rohkeat otteet sekä kentällä että katsomossa ovat erittäin suotavia, kun kuopiolaiset urheilun taitajat esittelevät otteitaan valtakunnallisella tasolla.   

Lukuisat urheilun satunnaisseuraajat ovat menestysriippuvaisia pessimistejä, jotka uskaltavat hetkeksi riehaantua korkeintaan mestaruuden ratkettua. Matka on aina tärkeämpi kuin päämäärä ja ikimuistoisimmat hetket koetaan matkan varrella. Kannattaa siis jo nyt rynnätä esim. Niiralan monttuun, jotta saisi, mitä keväällä muistella.

Sanan taide mainitseminen vieroittaa valitettavasti osan kanssaeläjistä. Erinäiset elämäntaiteilijat ovat jopa esittäneet, että taiteiden tukeminen tulisi tukkia tai vähintään pidättäydyttävä senttien syytämisessä vain ”perinteisissä” taiteissa (Mitä moiset sitten ikinä ovatkaan?). Tällä logiikalla pitäisi kai saman tien kieltää yksilön ja koko ihmiskunnan henkinen kehittyminen.

Taide on mielestäni mitä tahansa, joka lähtee omasta sisimmästä ja on aitoa sekä vilpitöntä. Taidetta on oikeasti mahdotonta tarkkaan määritellä. Yhtä turhaa on yrittää arvottaa toinen toista paremmaksi, vaikka moni uskalikko toki toista vänkää. Mikäli itse sortuisin mokomaan, kuten juuri nyt sorrun, korottaisin täysin jäävisti sanataiteen kaikkien taiteenlajien ylikapellikeisariksi.

Meikäläinen on puuhastellut aikanaan aimo pätkät sanataidesetänä sekä idässä että lännessä. Viime viikolla viihdyin paikallisia sanataiteen rakastajia vilisevässä kokouksessa, jossa aseteltiin lähtötelineitä kohti ensi vuonna koittavaa Kuopion (+ mieluusti koko Pohjois-Savon) lasten ja nuorten sanataideopetuksen järisyttävää alkupamausta.  

Olen määritellyt, että sanataide on sanoilla sekoilua, lauseilla leikittelyä ja virkkeiden viettelyä. Sellainen sanahelinä sisältää käytännössä mm. lukemista, piirtämistä, puheita, musisointia, askartelua, pelejä, leikkejä, kuuntelemista, aistimista, eläytymistä, havainnointia, tutkiskelua, näytelmiä, pajoja, leirejä ynnä muuta: tilanteesta riippuen tai siitä huolimatta.

Sanataiteen perusopetukselle on luotu selkeät raamit, mutta sanataide antaa silti alan harrastajille vapauden sortua laukalle ilman, että raippa raikuu. Oivallusten täytyy antaa lentää, sillä jokaisen sisällä on siivet, vaikka ne toisinaan olisikin painettu suppuun. Liian tiukat säännöt eivät sovi taiteeseen, eivätkä kasvata ihmistä kunnioittamaan toisia. Arvostamista voi lähestyä vain opettelemalla ymmärtämään itseään ja elämää. Siinä voi auttaa taide ja erityisesti sanataide.

Vastustan blogeja! On se nyt kumma, että eto ihmiset kuvittelevat olevansa toistaan kiinnostavampia ja esittelevät tylsää elämää, tyhjiä aatteita, väsyneitä vinkkejä, pinnallisia turhuuksia ja heikkopäistä ruikutusta viattomille silmäilijöille.

Erityisesti vastustan omia blogejani ja erityisen erityisesti juuri tätä blogia: onhan se, hyi olkoon, hävytöntä kuluttaa arvokasta Kuopion kaupungin nettisivujen tyhjää tilaa. Vastustettavahan moista venkoilua toki on.

Ihmiskunta on elänyt kautta historian jatkuvassa muutostilassa, mutta tahti kiihtyy pelottavan nopeasti. Ihmiseliön luonnollinen puolustautumismekanismi on vastustaa muutoksia ja tukeutua ”perinteisiin” eli jokaisen yksilöllisiin mielikuviin jo menneestä maailmasta.  Vastustus on sikäli turhaa, että lopulta kaikki, mitä nytkin mullistetaan, tulee muokkautumaan tulevaisuudessa taas tyystin erilaiseksi.

Alkaneella viikolla kymmenettä kertaa Kuopiossa järjestettävien ANTI-festivaalien teemana on muutos. Itse olen ollut lähinnä kateissa tai uinunut aiempien festivaalien aikana, mutta tällä kertaa en voinut vastustaa kiusausta ottaa selvää, mikä juuri minulle on parasta ANTIa. Käytän kaiken liikenevän luppoaikani tällä viikolla orjuuttamalla itseni festivaalitarjonnan saloissa. Suosittelen samaa jokaiselle, joka vastustaa jotakin. Ja lisäksi sellaisille vastustamattomille ihmisille, jotka eivät vastusta mitään, eivät edes ANTI-festivaaleja.

Kuntarakenteet ovat keskusteluttaneet aina. Se on luonnollista, koska kunnat koetaan vahvasti identiteettiin liittyvinä alueina. Tunne voi olla niin vahvaa, että monien asioiden yhteys itse kuntarakenteeseen unohtuu. Palvelut koetaan riippuvaisiksi kunnista ja niiden rajoista. Toki osin se on niinkin, mutta monesti asiat eivät kuitenkaan ole niin yksinkertaisia. Toistuvasti olen kohdannut väitteitä, joissa esimerkiksi poliisin, kansaneläkelaitoksen tai verottajan palvelut on mielletty osaksi kuntien tuottamia lähipalveluita. Niitä ne eivät kuitenkaan ole. Niiden palvelupisteet päättää valtio, eivät kunnat.

Toisaalta monta kertaa kuntalaiset kokevat saavansa hyvää palvelua, mutta palvelut tuottaakin ihan eri taho kuin oma kunta. Palvelut voivat tulla toisen kunnan toimesta, kuntayhtymien kautta, kuntien omistamien osakeyhtiöiden tuottamina tai ostopalveluina. Tällöin toki palveluiden järjestämisvastuu ja rahoitus tapahtuu peruskunnan kautta. Asiaa pohtiessa mieleen tulee helposti kysymys, onko kuntalaiselle edes oleellista kuka palvelun tuottaa, jos palvelu on hyvää? Siitä huolimatta voimme asua hyvillä mielin siellä missä itse kukin meistä asuu.

Ajankohtaista keskustelua käydään lähipalveluiden säilymisestä. Asia on tärkeä, mutta keskustelussa unohtuu usein mainita mitä nuo mainitut lähipalvelut ovat? Itse tein tiedustelun Kuopion 10 lähikuntaan vuonna 2006 siitä, mitä kukin kunta ymmärtää lähipalveluilla ja miten niistä pitäisi huolehtia, jos kymmenen naapurikuntaa yhdessä Kuopion kanssa olisi lähtenyt kehittämään palveluita ajatuksella ”yksitoista kuin yksi”. Vastaukset olivat hämmentäviä. Yhtään samansisältöistä vastausta en saanut. Toki niissä oli samoja asioita, mutta ei yhdenmukaisesti. Esimerkiksi päivähoitoa ei aina koettu tarvittavan lähellä asuinpaikkaa, vaan mieluumminkin lähellä työpaikkaa. Myös se, mikä koetaan kaupungin keskustassa lähipalveluksi, kuten alaluokat, eivät sitä samoin kriteerein maaseutumaisemmissa kunnissa ole. Matkaa kouluun hyväksyttiin olevan oleellisesti enemmän kuin tiiviimmin asutuissa kaupunkikeskustoissa. Eli keskustelemmeko me sujuvasti lähipalveluista, joista meillä ei ole edes yhteistä käsitystä? Pitäisikö ensin aloittaa siitä, että puhuja ja kuulija keskustelisivat samasta asiasta?

Vähän pohdittu näkökulma on myös keskustelu peruskunnan ja maakunnan välisestä suhteesta. Monet lähipalveluiksi koetut palvelut ollaan valmiita antamaan maakunnallisen organisaation vastuulle mieluummin kuin toiminnallisesti uudelleen rakentuvien peruskuntien hoidettavaksi. En ymmärrä logiikkaa. Miten alueellisesti hyvinkin iso ja asukkaista kauempana sijaitseva organisaatio voi toimia lähempänä kuntalaista kuin toiminnallinen ja päivittäisen elämän kanssa elävä kunta? Näin voi olla vain, jos palveluiden tuottajalla ei ole merkitystä. Eli onko kunta lopultakin vain identiteettiä varten? Ja tarvitaanko siihen silloin edes hallinnollisia kuntarajoja? Vai voisiko identiteetti rakentua jonkin muun ja kestävämmän varaan kuin hallinnollisen alueen? Tätä voisi kysyä vaikkapa kurkimäkeläisiltä, riistavetisiltä tai vehmersalmelaisilta.

Kesä hönkii vielä ajoittain jälkilämpöä, mutta syksyn saapuminen lienee todennäköistä: myös Kuopioon. Jokainen ei palvo syksyä, mutta minä pidän kaikista vuodenajoista ja uskallan sen esim. syyskarttajien raivonpurkausten uhalla myöntää. Ei pimeneviin aamuihin herääminen toki ole herkkua yökukkujalle: herätyskello saa palkaksi säntillisyydestään kirosanojen vyöryn. Silti syksyssä on runsaasti valoisia puolia. 

Luonto on raikkaimmillaan, lenkkeily- ja palloilukelit parhaimmillaan, kesäkarkulaiset ovat palanneet kotiin ja myös uusia asukkaita (mm. opiskelijoita) ilmaantuu virkistämään katukuvaa, palvelujen ja virastojen kesäaikataulut normalisoituvat. Kaamos kutkuttaa korvien välissä, mutta hämärän rajamailla savolaismaahiset ja kuopiolaiset keijut tanssivat hymyssä suin.

Perinteinen puistikoissa pöljäily on loistava ajanviete erityisesti syksyisin. Alkusyksyn värikirjo piristää vaativankin tallustelijan/pohdiskelijan chillailumielialaa. Näillä leveysasteilla edes ruskea väri ei ole kauhun paikka, vaikka joku lehmänkokoinen ruttuturpa kulmilla vilahtelisikin. Kun ihailee turvallisen välimatkan päästä, kakkaläjän erottaa suklaakeosta vain tarkastelijan mielikuvitus ja syksyn tullen voi uskaltautua vielä likemmäksi, sillä raikastunut ilma peittää jopa löysävatsaisten hurttien jätösten lemut.

Mikäli viilenevät illat kolisuttelevat liikaa eletyn elämän kovettamia luita, niin sisätiloista löytyy aisteja uudelleen lämmittäviä ärsykkeitä. Elämännälkäinen kuopiolainen voi herkkuruokkia mieltään esim. kansalaisopiston harrastusryhmissä, teattereissa tai museotarjonnan syövereissä. Syksy saa ja saamapuolella on siis jokainen muukin, kunhan muistaa samalla antaa.

Kysäisin työkavereilta työmaalounaalla mitä kansalaistoiminta tarkoittaa. No sehän on sitä, kun kytkee itsensä kettingillä puuhun arveli metsäpuolen kaveri ja toinen että sehän on sitä kun heilutaan banderollien kanssa mielenosoituksessa. Tämä taitaakin kaivata pohdintaa!

Kuopioon perustettiin vuodenvaihteessa hyvinvoinnin palvelualueelle kansalaistoiminnan yksikkö. Yksikköön siirrettiin vanhoilta toimialueilta monimuotoista kansalaisia lähellä olevaa palvelua ja toimintaa. Mikäs kettinki meitä sitten yhdistää? Kansalaistoiminnasta ja osallisuudesta löytyy muun muassa seuraavanlaisia määreitä:

Kansalaistoiminta tarkoittaa yhdessä tekemistä itselle tärkeiden asioiden puolesta. Kansalaistoiminnassa ihmiset aktiivisesti toimivat jonkin asian puolesta tai tekevät jotakin itseä kiinnostavaa. Yhdessä tekeminen on mukavaa ja sosiaalista toimintaa. Se antaa ihmiselle mahdollisuuden jakaa omaa osaamista muille ihmisille. Kansalaistoiminnan motiivi ei ole raha vaan halu toimia yhdessä.(Vilma.fi).

Nykysuomen sanakirja määrittelee näin: kansalaistoimintaa on henkilön julkinen toiminta yhteiskunnan, yhteisön jäsenenä, erilaisissa yhdistyksissä, kansalaisjärjestöissä ym. ”Julkinen ei tässä ole salaisen vaan yksityisen vastakohta. Kysymys on toiminnasta julkisten eli yleisten asioiden parissa - toiminnasta ns. julkisuudessa. Talouselämän yritysten ja taloudellisten yhdistysten toiminta ei ole kansalaistoimintaa. Kansalaistoiminta on yhteiskunnallista ja - kun politiikka ymmärretään laajasti - myös poliittista. Mikä tahansa politiikka ei kuitenkaan ole kansalaistoimintaa. Edellytyksenä on että ihminen toimii kansalaisena, ei esimerkiksi ammattipoliitikkona, yrityksen johtajana tai poliisina.” (Tammilehto Olli. Kansalaistoiminnan opas.1998)

Englantilaisen Thomas Erhlichin (2000) mukaan kansalaistoiminta taas tarkoittaa työskentelemistä yhteisön hyväksi yhdistelemällä tietoja, taitoja, arvoja ja tavoitteita paremman yhteisen hyväksi.

Kansalaistoiminnan yksikkömme tepastelee ensi askeleitaan ja määrittelee tehtäväänsä kuopiolaisen kansalaistoiminnan ja osallisuuden kehittäjänä. Voisikohan meidän yhteinen tavoitteemme olla seuraavanlainen: Tulevaisuudessa yksikään kaupungin päätös tai suunnitelma ei kulje tietään ilman asukkaiden kuulemista. Jos eivät sanat riitä kertomaan, niin vaikka torikiviä tallaten. Ja että jokaiselle kuopiolaiselle, ikään, väriin tai säätyyn katsomatta löytyy tilaisuuksia kantaa kortensa yhteiseen hyvän tekemisen kekoon?

Rapsuteltaisiinko vaikka ihania syksyn lehtiä taloyhtiön pihalta yhdessä naapurien kanssa – ja talkoiden päälle tietysti lettukahvit!

Suomalaiset ovat kateellisia ja kaunaisia pessimistejä, synkkämielisiä ja erakkohenkisiä jurrikoita sekä viinaanmeneviä perheenpieksijöitä ja itsesäälissä riutuvia työnarkkareita. Savolainen on ainoastaan astetta lupsakampi lajike moisista otuksista.

Edellinen kappale on stereotypioiden suma, jonka yhteys todellisuuteen on karvahattu-ukon kalavaleen luokkaa: sintin verran perää, kymmenkunta kiloa kuorrutusta. Kulttuurisia kansallisominaisuuksia on kivaa kärjistää suuntaan tai toiseen, mutta totuus on, että kaikki kansat ovat siinneet sikinsokin kautta ihmiskunnan historian: sekasikiöitä kaikki tyynni.

Esimerkiksi kuopiolaisuutta täytyy silti ehdottomasti korostaa rinta kaarella ja kieli poskella, kunhan ei itsekehun hurmiossa kadoteta vieraanvaraisuutta ja ennakkoluulottomuutta. Tällöin on nimittäin vaara, että jämähdetään pyörimään ainoastaan omissa, tutuissa ja turvallisissa, nurkissa. Yhteistoiminta erilaisten tahojen kanssa piristää sekä sisäisesti että ulkoisesti.

Kuopiolaisten omista yhteistyökyvyistä ovat oivina esimerkkeinä tulevat perjantai ja lauantai, jolloin Kuopio juhlii. Pohjimmiltaan ihmispolo tarvitsee vain kolmea asiaa voidakseen hyvin: terveyttä, liikuntaa ja kulttuuria. Niitä kaikkia on kosolti tarjolla lähipäivinä.

Parkkiintunut nurkkakuntalainen vaivautuu lopulta uusiin seikkailuihin vain rahasta, joten myös omissa pilttuissa piilottelevilla olisi otollinen hetki irtautua juhlahumussa koluamaan kunnolla edes kotikaupunkia. Nimittäin hyvää oloa ei voi rahalla ostaa. Se syntyy terveestä itsetunnosta, henkisestä ja ruumiillisesta hyvinvoinnista sekä sopusoinnusta kaikkien kanssaeläjien ja universumin kanssa.

Jokaisella ilmansuunnalla on viehätysvoimaa, mutta Suomi-neidon anatomian uhkeimmat kurvit sijoittuvat kiistatta Itä-Suomeen. Kyseisiä kontuja hyväilevät sukulaiskansat: savolaiset ja karjalaiset. Savolaisia kuhisee eniten Kuopiossa, karjalaisia Joensuussa. Olen asunut molemmissa kyläpahasissa kelpo pätkän, joten pulmanani on ratkaista Itä-Suomen wirallinen valtius.

Kuopio on karvan verran kookkaampi, Joensuu aavistuksen luonnonlikeisempi. Kuopiossa on korkeuseroja Puijon tornia myöten, kun Joensuussa tallustellaan tasamaata.  Kuopiolaiset urheiluseurat ovat joensuulaisia menestyksekkäämpiä: erityisesti pääpalloilulajeissa. Liikuntakeitaita paljastuu kummassakin: Joensuussa mm. viihtyisämpi uimahalli, Kuopiossa esim. laajempi latuverkosto.

Joensuussa alkoi aiemmin kävelykeskustaan panostus, mutta toriremontti lupaa Kuopion vastaavasta koko maan parhaan. Samaan syssyyn Kuopioon valmistuu uusi elokuvateatteri, jolla sektorilla Joensuu on edellä. Maailmankaikkeuden himokkaimpana makeistuholaisena täytyy antaa lisäksi tunnustusta Joensuun erinomaiselle karkkikaupalle. Kuopiosta ei mellin palvojien paratiiseja löydy, mutta Kuopiossa on sen sijaan enemmän erityylisiä kahviloita. Joensuun Ilosaarirock on puolestaan Kuopion Rockcockia monipuolisempi.

Tällä tyylillä vertailtaessa Kuopio ja Joensuu vaikuttavat olevan niin tasa-arvoisia, että ne voisi yhyttää keskenään kiihkeään suhteeseen kuin paikalliset yliopistot konsanaan, mutta ero saadaan toki aikaan. Ratkaisu polskuttelee silmät pyöreinä Kallaveden tyrskyissä. Kuopiolaiset muikut ovat paljon muodokkaampia ja mehukkaampia kuin Pielisjoen pikkuserkut ja kunnon kalakukko kiekuu suolen pohjalla komeammin kuin karjalainen lanttukukko: voitto siis savolaisille muikun mitalla.

Tämäkin kesä alkaa kääntymään kohti alkavaa syksyä. Kesä on säänsä puolesta ollut erinomainen. Toki mielipide riippuu siitä pitääkö lämpimästä kesästä vai ei? Minä pidän.

Mielestäni yksi parhaista asioista on ollut sen vetisyys. Ei niin, että olisi satanut, vaan se, että moni asia onnistuneessa ja monipuolisessa asiassa kuluneena kesänä liittyy veteen. Onnistunut kesä ja Kuopio ovat molemmat parhaimmillaan hyvin vetisiä.

Kuopiossa ei voi asua kaukana vedestä. Suomalainen tuntuu halajavan lähelle järviä oli kyse sitten asumisesta tai liikkumisesta. Asumaan pitää siis päästä veden äärelle tai vähintään vettä pitää olla näkyvissä. Kulkiessa kesällä eri puolilla Kuopiota voi tässä todeta onnistutun erinomaisesti.

Kuluneen kesän helteissä vesi on luonut ihanteelliset puitteet myös monille tapahtumille ja teoille. Moni on varmasti nauttinut Kallaveden upeasta saaristosta siellä olevine runsaine rantautumispaikkoineen, kauniine kallioineen ja ihanine hiekkarantoineen. Niille on voinut matkata vesiä pitkin purjehtien, moottoriveneellä, meloen tai vaikkapa aurinkovoimalla, kuten vielä harvoilla onnellisimmilla on ollut mahdollista tehdä. Harmoniassa ympäristönsä kanssa kumpikaan toisiaan liikaa rasittamatta.

Veden läheisyydessä on Kuopiossa voinut viettää monenlaisia juhlia. Mielestäni oikeaan kaupunkiin kuuluvat monenlaiset tapahtumat, monet äänet, mutta myös hiljaiset hetket ja paikat. Veden ääressä on tanssittu ja soitu. Viinijuhlat kokosivat ihmisiä satamaan, jossa tapahtui muutoinkin koko kesän. Nuoriso ja hiukan varttuneempikin väki kansoitti Väinölänniemen rockin puitteissa. Oltiin sitten vaikka suuressa koiranäyttelyssä Sorsasalossa, vesi oli lähellä.

Monista tapahtumista puhutaan etukäteen ja jälkikäteen. Keskustelu on hyvästä, mutta siinäkin on hyvä muistaa, ettei yhtä totuutta ja mielipidettä taida Savossakaan syntyä. Monipuolisuus on tärkeää, jotta kiinnostavuutta Kuopioon voidaan tarjota mahdollisimman monelle. Muutoin tavoite monipuolisesta ja kasvavasta kaupungista saattaa vesittyä.

Vesi siis yhdistää monia asioita Kuopiossa. Helteinen kesä taisi kuitenkin tarjota eniten siellä, missä itse kukin liikkui ja lomastaan nautti. Tuhannet kesämökit ympäri Kuopiota ovat varmasti olleet todellisia kesäparatiiseja täällä asuville tai muualta tulleille kesävieraille.

Minulle kesän vetisyys oli parhaimmillaan pienissä poukamissa, joista pääsi pulahtamaan vilvoittavaan veteen yksin tai yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Kuopio lähialueineen on näitä mahdollisuuksia täynnä. Toivotaan jatkossakin tämän kesän kaltaisia vetisiä kesiä! Kuopio on silloin parhaimmillaan.

Pää täynnä on itse kunkin ihan ok joskus olla, mutta pää tyhjänä ihminen on aidoimmin onnellinen. Henkilökohtaisesti saavutan liki täydellisen nautinnon astumalla areenalle ja antautumalla näyttämöimprovisoinnin viettelyksiin. Hekumallisin on G-hetki (juuri ennen H-hetkeä), jolloin kupoli on täysin puhdistunut kaikista ajatuksista ja on valmis ottamaan vastaan mitä vain, jota eteen annetaan.

Arkielämässä pystyy aniharvoin lähtemään puhtaalta pöydältä, mutta improssa se on mahdollista. Sitovia sääntöjä ei ole olemassa, eivätkä ihmiselon normit ja roolit rajoita liikaa vapautta. Improvisoidessa saa riisua kaikki naamionsa ja pukea alati uusia: olla avoimesti oma itsensä, kaikilla mausteilla.

Improvisaatio täytyy tehdä yksilöllisellä tyylillä, ketään matkimatta. Parhaimmillaan voi onnistua viekoittelemaan rikoskumppaneita seuraksi älyttömille harharetkille. Lisäksi kaikkiin kiusallisiin, kuvottaviin ja käsittämättömiin ehdotuksiin, joita kohtalotoverit tarjoavat, on luonnollisesti ehdottaman empimättömästi suostuttava. Tärkeintä improelämyksessä ovat silti esittäjien aidot tunteet sekä vilpitön riemu, sillä ne levittäytyvät ja tarrautuvat yleisöön kuin kuumat puumat saaliisiin Kuopion hämyisissä illoissa. 

Yleisö on peili, josta improvisoijan into heijastuu. Virheet ovat mehukkaita herkkupaloja, joita tervehenkinen himoimproilija ahnehtii aamiaiseksi, lounaaksi, päivälliseksi ja illalliseksi. Ilman tahattomia kommelluksia jopa taitava improvisaatio voi olla aavistuksen mekaanista ja tylsää. Mokia täytyy haluta, kaivata ja palvoa. Itseään on lupa panna täysin halvalla ja on oikeus nauttia suunnattoman häpeämättömästi naurunalaisena olosta.

Kaikkein hienoimpia tauluja ovat pelkät kehykset, sillä silloin jokainen tarkastelija voi kuvitella teoksen sellaiseksi kuin itse haluaa. Rajoittamattomien raamien sisällä seikkailevat sekä itse että yhdessä tekeminen, elävä kulttuuri, luomisen ilo ja viaton viihde. Omalla tyylillään Kuopion satamaseudun taivaanrantaa maalaa improvisaatioryhmä Kameleontti ja moni muu kulttuurin ystävä, entinen heila, ihan kaveri tai muuten vaan tuttu Kuopion Taidetorilla, joka sykkii heinäkuun loppuun saakka: kaikenlaisten kuopiolaisten ilmaiseksi iloksi.

Kesä kukoistaa, kimalaiset pörräävät, kaislikoissa kuhisee ja linnut laulavat lemmestä. Mahdolliset juhannusheilat ovat todennäköisesti jo karanneet, mutta kuopiolaissinkut suuntaavat nyt heinäkuisten helleheilojen hakuun. Auringonpistokset aiheuttavat hairahduksia kautta Kuopion ja teerenpeli tepsii, joten viehättävissä puistoissa ja pusikoissa siitetään Kuopioon roppakaupalla lisää veronmaksajia.

Kuopion Viinijuhlilla juopotellaan parasta aikaa viileitä karnevaalijuomia kuumien brassirytmien säestyksellä. ”Sivistynyt” mieto noste voi aiheuttaa molemminpuolisia lähentymisiä. Semminkin, koska tiivis tappituntuma on jokavuotinen ilmiö viinimaljojen liepeillä. Luovat ja kätevät kuopiolaiset kohtaavat toisensa Viinijuhlien tauottua Taidetorilla, joka avautuu halukkaille heinäkuun puolessa välissä ja tarjoaa runsaasti hekumallisia taide-elämyksiä käsitöistä improvisaatioon.

Kesäpäiväkahvit on turvallisinta nauttia Kauppahallin kahviloissa ja iltapäivää vietellä jollain Kuopion lukuisista terasseista. Omaan napaan tuijottajia ei kukaan kumppani jaksa katsella, joten on syytä suunnata hehkeällä ilmalla Mualiman Navan laelle, josta voi tiirailla torilla vilistäviä napoja lähes auringonlaskuun asti.

Seikkailuja etsivät sukeltavat etsimään kumppania Kallaveden syvyyksistä tai kapuavat pitkin kallioiden rintamuksia. Ne, jotka eivät siedä kilpailua kullanmurusta, voivat vaeltaa kaksin jorpakkoon, kuten Puijon uhkeille harjanteille, tai soudella aavalle ihastelemaan Suomen viehkeimpiä järvimaisemia.

Musiikin tahtiin lemmiskelevät saattavat löytää seuraa esim. heinäkuun lopun Rockcock-festareilta. Huumorintajuinen seuralainen kannattaa puolestaan kuskata kesäteatteriin ja lihastenpalvojat voivat kohdata vastakappaleensa KuPS:n peleissä. Kullankaivamista voi myös harrastaa Kuopion tunnelmallisten uimarantojen liepeillä tai kuherrella vaikkapa minigolf-radan pyörteissä. Ympäri Kuopiota on monia tenniskenttiä, joilla voi yrittää pallotella mielitietyn kumoon: uskaliaimmat voivat kokeilla jopa nelinpeliä. Kumppania voi myös kalastaa, etsiä geokätköistä tai risteillä ympäri Kuopiota virtaviivaisten vesipetojen syleilyssä.

Niille, joille heila on jo jumiutunut pysyvästi kainaloon, on heinäkuu halutuin satumaisten kesähäiden ajankohta ja lukuisat kuopiolaiset lupautuvat toisilleen lähiaikoina. Useat Kuopion alueen luonnonkauniit kartanot ja huvilat toimivat ikimuistoisten hääpirskeiden pyhättöinä. Kuopion kesässä on siis erittäin suotavaa paritella tai jopa pariutua, sillä kauniimpaa näkyä kuin kaksi kuopiolaista kaulakkain saa etsiä vähintään toisesta pitäjästä saakka.

Suomessa sadattuhannet ihmiset odottivat kevään aikana toteutuuko 16 vuoden jälkeen hokema ”torilla tavataan!”.  Unelma toteutuu ja toreilla tavattiin. Mieleeni on tullut sen jälkeen, että miksi juuri torilla, eli kaupunkien keskustassa? Miksi ei jäähallilla, puistossa tai markettien pysäköintipaikoilla? Torissa siis on jotain erityistä, mutta mitä?

Itselleni torista tulee mieleen paikka, jossa monenlaista voi tapahtua. Jotkin torit ovat tunnetumpia kuin toiset. On isoja toreja ja on pieniä toreja. Niitä kuitenkin mielessäni yhdistää ajatus elävästä paikasta, jossa voi havainnoida kaupungin tai maaseutukunnan elämää. Tori on myös kansainvälisesti tunnettu ja hyväksi todettu paikka. Kaikkialta maailmasta löytää aina torin, jos vain haluaa. Ja useimmiten sen löytää keskeiseltä paikalta. Lähes poikkeuksetta kaupunkien keskustoista, mutta toki satamatorit löytyvät satamista.

Torille aina tullaan jostain. Tori siis elää osana kaupunkia. Mieluiten tulen torille sinne viehkeästi vievää katua tai kujaa pitkin. Ikään kuin odottaen, mitä lopulta voinkaan kohdata, kun matka itsessään sinne on jo kiehtova. Toisinaan on hienoa, jos torille pääsee nopeasti. Tällöin autolla saapuminen pitää voida tehdä helpoksi. Ja autot on saatava piiloon. Paras paikka on siis torin alla. Tällöinkin tori on monipuolinen. Osa keskustaa ja kaupunkia, joka elää ja luo mielikuvaa siitä, onko kaupunki elinvoimainen, houkutteleva vai ei?

Olen käynyt monilla toreilla. Kaikista en ole pitänyt. Useimmista olen. Mieleeni on jäänyt erityisesti muutama tori. Aloitan ulkomailta. Itävallassa lähellä Wienin kaupunkia sijaitsee maan mittapuun mukaan köyhä Waldviertelin alue, jossa ei ole yliopistoa, ei suuria kaupunkeja tai merkittävää teollisuutta. Mutta erään pienen kaupungin keskustassa on tori, joka on kaunis, elämäniloinen, rohkeasti uudistettu ja pikkukaupungin todellinen sydän. Hundertwasserin suunnittelema moderni suihkulähde kruunaa kokonaisuuden. Toisaalta Brysselin keskustori (Grand Place) on iloinen poikkeus muutoin hiukan harmaaseen kaupunkiin. Kapeat, korkeat ja kauniit kiltojen talot kertovat torin merkityksestä tuoda eri ihmiset yhteen. Pariisista muistan elävästi erään tuoretorin, jonka läpi kulkien päätyy turistien kansoittamalle Eiffelin tornille. Toria hallitsevat kuitenkin pariisilaiset, ei turistit. Listaa voisi jatkaa vaikka miten pitkään. Aina mielessäni yhtyvät tori keskusta-alueen keskipisteenä ja kaupungista syntyvä mielikuva.

Millainen sitten olisi Suomen parhaimman kävelykeskustan tori, joka kertoo koko Kuopion olevan keskustastaan syntyvän mielikuvan mukainen?  Elävä, perinteitä kunnioittava, mutta eteenpäin menevä, uudistuva ja rohkeasti edelläkävijä.  Mielessäni tuon sinne tyylikkään modernin kokonaisuuden, jonka juurella ja ympärillä jokainen voi kokoontua ja tavata toisiaan. Velj’mies ja Siskotyttö katsovat sitä tyytyväisenä. Illan hämärtyessä avaavat kesäkauden aikaiset 20 eri maan keittiöt makumaaliman, joiden herkuista saa nauttia valiten ruokapöydäkseen minkä tahansa vaihtoehdon opiskelijoiden ja taiteilijoiden tekemistä kokonaisuuksista. Torin laidalla on suuri valkokangas, josta voi seurata oopperaa tai rock-konsertteja sen mukaan mikä ilta on menossa. Maailman ympäristöystävällisin raitiovaunu kulkee äänettä satamasta kampukselle luoden varjonsa kaupungintalon seinään, joka on valaistu mitä näyttävimmin valotaitein. Torilla on tuoksuja tuovat kukat, jotka kuvaavat Kuopion eri kaupunginosia. Savon rikas kieli saa seurakseen vieraiden kielten iloisen surinan. Kuopio on haluttu opiskelu- ja työpaikka, koska se kiinnostaa laajalti. Tori elää ja on sydän kaupungin keskustalle, joka haki rohkeasti uutta. Ja onnistui!

Kuopiossa ei tarvitse odottaa 16 vuotta, jotta voi tavata torilla. Meidän ei tarvitse arkailla pohtiessamme omaammeko Suomen parhaan keskustan, kävelykatuineen ja toreineen? Nykyisin ajatuksinkin sen saamme, kun hiukan annamme aikaa.  Sydäntä huolletaan (kaivetaan), mutta polut sinne ovat kunnossa. Tulevaisuus näyttää hyvältä kasvuna satamasta kampukselle. Tori yhdistää ne ja meidät. Uskalletaan sanoa, että olemme parhaita! Torilla tavataan!

Olen hortoillut nyt parisen vuotta Kuopiossa. Vielä ei liene täysin selvää, viekoitteliko minut tänne hyvän haltijan huumaama hurmio vai vanhan vastahousun pirulliset juonet, mutta olen viihtynyt. Yksi keskeisimmistä syistä on seikka, josta Kuopio tunnetaan kautta Suomen (kuulijasta riippuen hyvässä tai pahassa): savolainen huumorintaju.

Jokainen terveen itsetunnon omaava savolainen tahtoo pohjimmiltaan olla piällyspelle. Piällyspellen osa ei ole helppo: täytyy oppia sietämään lukuisia likivaivautuneita hetkiä, jolloin kukaan ei naura. Onneksi kunnollisten piällyspellejen repertuaariin kuuluu itselleen nauramisen tärkeä lahja.

Huono vitsi on huumorintajuttomien tosikoiden kehittelemä sanapari. Mitä kehnompi vitsi, sitä KOVEMMALLA ja retvakammalla äänellä se vain on kerrottava. Olen avoin kaikenlaiselle leikinlaskulle, mutta eniten palvon tilannekomiikkaa ja naurun eteen heittäytymistä.

Maan kaikkein naurettavimmat höpisijät kokoontuivat kesän alussa Kuopion komediafestivaaleilla, jolloin Kuopio ei ollut pelkästään naurun asia, vaan lisäksi naurun asialla. Humoristisimmat kuolivat nauruun, joten ruumishuoneellakin saatiin raskaan työn vastapainoksi mojovanmustat naurut, kun keskustan ravitsemusliikkeistä kärrätyillä vainajilla oli kieli poskella. Niillä, joilla mandoliini vielä pelittää, on nyt mahdollisuus alkaa ja päättää päivänsä tanssimalla, sillä Kuopio Tanssii ja Soi vielä tällä viikolla.

Olen seikkaillut kulttuurin parissa ja tiedän, että taiteen tekeminen on olosuhteiden pakosta pääasiassa persaukisten hommia, mutta tuotosten tutkailijoiden on usein oltava varoissaan. 

Valitettavaa on, että kaikkein köyhimmät eivät päässeet kuuntelemaan edes naurun kerjäläisiä. Aavistan, että oma, lähinnä reikiä sisältävä, lompakkonikin itkee Kuopion kulttuurikesän jäljiltä, mutta minä nauran. Toivottavasti viimeistään heinäkuun helleaallon pyörryttämä naurutrombi vangitsee otteeseensa kaikki muutkin kuopiolaiset sekä kesäkuopiolaiset olosuhteista riippumatta, sillä hillitön hahatus on kesän luontoäänistä hurmaavin.

Viime vuosikymmeninä olen puhunut paljon Kuopion kehittämisestä ja suunnittelusta. Kuopio on myös ollut keskeisenä esimerkkinä, kun olen puhunut kaupunkisuunnittelusta. Kirjoittaminen sen sijaan on jäänyt vähemmälle sillä olen kokenut sen vaativaksi ja raskaaksi työksi, johon aika ei ole riittänyt. Pääsuunnittelijana ja johtavana virkamiehenä piti vastata teksteistään. Tekstien piti olla selkeitä ja ymmärrettäviä, jotta asiat etenivät. Virheet ja epätarkkuudet aiheuttivat pysähdyksiä ja sekaannuksia.

Nyt tilanne on muuttunut. Kaavoituksen eteneminen ei ole enää vastuullani ja se ehkä antaa liikkumavaraa myös kirjoittamiseen. Osaanko tätä mahdollisuutta käyttää, jää nähtäväksi. Ajan riittävyys on tietenkin myös yhä ongelma. Työaikana en ehdi, ja ikä alkaa rajoittaa iltatöiden tekoa.

Kirjoitan varmaan samoista kaupungin kehittämisen asioista, joista puhun ja keskustelen päivisin.

Tätä tekstiä kirjoitan Liegessä, Belgiassa, jossa osallistun yhtenä Kuopion edustajana WHO:n Healthy Cities konferenssiin. Puhun huomenna sessiossa, jonka teemana on ”Creating Welcoming Streets”. Esitykseni otsikkona on ”Kuopion keskusta - 12 000 asukkaan kävelykaupunki”.

Kansainvälisen verkoston näkökulmasta tarkasteltuna Kuopion ruutukaava-alue on hyvä esimerkki keskustasta, joka parissa vuosikymmenessä on uudistunut terveen kaupungin suuntaan. Autojen täyttämä, epämiellyttäväksi muuttunut ja väestöä menettävä kaupunkiympäristö on nyt uudistuvaa jalankulkukaupunkia, jossa asukasmäärä kasvaa ja väestörakenne monipuolistuu. Toisaalta, käytyäni vähän aikaa sitten Lontoossa ja Amsterdamissa, täytyy kyllä todeta, että Kuopion jalankulkukaupunki on kävelijöiden ja toimintojen määrillä mitattuna melko vaatimaton. Huomenna näen, miten Kuopion esimerkkiin suhtaudutaan. Kirjoitan siitä ja konferenssin tuloksista myöhemmin.

Kelloniemestä valmistui hiirenkorvien aikaan imagoselvitys. Kaikki halukkaat saivat talvella kertoa nettikyselyssä millaisena he alueen tunnistavat. ASSUU Kuopiossa lähiöhanke sai tutkimusanalyysistä paljon pohdittavaa. Vastaajien mielestä Kelloniemi on kaukana kaikesta, ruma, ei palveluita, teollisuusalue jne, jne. Näin kokivat Kelloniemen kuitenkin vain sitä oikeasti kokemattomat ihmiset.

Imagotutkimus nosti onneksi esiin myös vahvan positiivisen näkökulman. Kelloniemen nykyiset asukkaat, Kelloniemessä joskus asuneet tai ne jotka muutoin tuntevat Kelloniemen noin 2000 asukkaan kaupunginosan, pitävät aluetta kauniina, rauhallisena, viihtyisänä ja melko hyvät palvelut omaavana. Kukaan Kelloniemessä nykyisin asuvista vastaajista ei ollut halukas muuttamaan Kelloniemestä pois. Aluelta poiskasvaneet pyrkivät Kelloniemeen yleensä takaisin, jos vain sopivantyyppinen asunto on tarjolla. Tämä kertonee alueen todellisen luonteen!

Kelloniemi on todelisuudessa lähempänä keskustaa kuin Saaristokaupunki, sieltä on erittäin hyvät liikenneyhteydet pääverkostoon ja mukava pyöräreitti keskustaan. Joukkoliikenne kulkee Kelloniemestä kymmenen minuutin välein, vesi ympäröi joka puolelta ja virkistysalueet ulkoilureitteineen ovat porraspielessä. Kauppa, päiväkoti ja muut keskeiset palvelut ovat myös tallella.

Kelloniemen kaltaiset kummalliset imagokuilut tunnistaa tekemällä pikavertailun Kuopion asuntojen hintatasoon. Saaristokaupungissa uusien asuntojen hinta on kolminkertainen Kelloniemeen verrattuna.

Ydinkeskustan vanhoihinkin huoneistoihin saa sijoittaa tuplamäärän euroja ja Puijonlaaksolisä on noin 30%. Ydinkeskustan läheisin imagokuilu Itkonniemi. Karttaa tarkastellen Itko on Rönön etäisyydellä torilta. Ranta lenkkipolkuineen on parinsadan metrin päässä, oma uimaranta ja venesatama on lähempänä kuin lähes missään muualla kaupungissa. Lähimyymäläkin näyttää pitävän pintansa ja ovi siellä käy tiuhaan. Ruokakassin jaksaa hyvin kantaa kotiin.

Lähiöiden imagoa kohottavilla kehittämishankkeilla soitellaan asuntojen hintahaitaria ja asuntojen hinnat kohoavat hankealueilla muutaman vuoden viiveellä. Ilmiö tunnetaan lähimenneisyydessä Särkiniemestä ja Länsi-Puijolta. Seuraavat asuntojen hintapompsaukset tulemme näkemää Itkonniemi-Männisto-Kelloniemi - akselilla.

Kelloniemessä kuten Itkonniemelläkin nakertaa asuinalueen imagoa vielä nykyisin rajapinnan kauhtuneenoloiset työpaikka-alueet. Kun nämä vyöhykkeet muutaman vuoden sisällä uudistetaan nykyaikaisiksi asunnoiksi järvinäkymineen tai edustaviksi liikekortteleiksi, asettuvat vanhojenkin asuntojen hinnat arvoiselleen tasolle.

Kuuluisat "Itkonniemen ilkiöt" saisivat nyt ruveta uudelleen ryhdistäytymään ja näkymään. Imagon yksi parhaista peruskivistä on tunnetusti alueen historia.

	Heikki Helve kehittämisjohtaja, YTL, eMBA

Työtehtävissäni painottuvat Vetovoimaisuuden palvelualueella Kuopion kaupungin kilpailukykyyn ja vetovoimaan liittyvät tehtävät osana laajempaa työyhteisöä sekä kaupungin kannalta tärkeiden asioiden edistäminen eri tahoihin suuntautuvana sidosryhmäyhteistyönä.

	Antti Syrjäläinen tohtorismies ja ex-melkeinjulkkis

Kuopiolainen kahvinkieltäjä, joka viihtyy kahviloissa ja kuppiloissa. Kulttuurin, erityisesti kirjallisuus-, liikunta-, tapa- ja viihdekultuurin (väärin)käyttäjä.

	Jorma Westerholm Pohjois-Savon pelastuslaitoksen entinen johtaja

Jorma Westerholm toimi aiemmin Pohjois-Savon pelastuslaitoksen johtajana. Hän jäi eläkkeelle syyskuussa 2011.