Sivut

tiistai 5. helmikuuta 2019

Hyvää kiinalaista uutta vuotta

Shanghai Empireast Culture Group esiintyi Kuopion torilla kesällä 2018.
Kiinalaisen kuukalenterin mukaan tänään alkaa uusi vuosi, kun koiran vuosi on vaihtunut sian vuodeksi. Uusivuosi on Kiinan tärkein juhla ja sian vuoden uskotaan tuovan vaurautta ja hedelmällisyyttä, joten nyt nostetaan säästöpossut esille! Uusi vuosi on Kuopion kaupungin ja Shanghai Pudongin ystävyyskaupunkiyhteistyön seitsemäs vuosi ja tuo tullessaan sekä yhteistyön vahvistamista että uusia avauksia.

Kuopion kaupungin ja Shanghai Pudongin välinen yhteistyö alkoi jo 2000-luvun alussa ja vuonna 2012 allekirjoitettiin virallinen ystävyyskaupunkisopimus. Yhteistyön ensisijaisena lähtökohtana on tukea Kuopion alueen kansainvälistymistä, edistää yritysten liiketoiminnan kehittymistä sekä vahvistaa yhteistyötä kaupunkien välillä. Näkyvimpänä yhteistyö on kuopiolaisten arjessa näkynyt koulupuolella oppilas- ja opettajavaihtona sekä kulttuuritoimijoiden monipuolisena kulttuurivaihtona.


Kuopion kouluilla on aktiivista yhteistyötä Shanghaissa.
Kuopion kaupunginjohtaja Jarmo Pirhosen ensimmäinen vierailu Shanghai Pudongiin sijoittuu huhtikuun alkuun. Delegaation tavoitteena on ystävyyskaupunkisopimuksen mukaisen toiminnan lisäksi Kuopion tunnettuuden kasvattaminen ja ystävyyskaupunkisuhteiden kehittäminen sekä neuvottelut tulevista yhteistoiminnoista. Mukana on myös koulutuspuolen edustajia, Kuopion alueen oppilaitokset ovatkin erittäin haluttuja kumppaneita koulutusyhteistyössä. Kuopion kaupungin osalta yhteistyö ja aktiviteetit ovat lisääntyneet viimeisinä vuosina voimakkaasti erityisesti opetus- ja koulutuspuolella ja säilyneet hyvin säännöllisinä kulttuuripuolella.

Delegaatio vierailee mm. Shanghain pääkonsulaatissa, ystävyyskouluissa ja Zhangjiangin tiedepuistossa, tapaa keskeisimpien elinkeinoelämän ja kulttuurin toimijoita sekä Shanghai Pudongin hallinnon edustajia. Matkan aikana tullaan allekirjoittamaan kulttuurialan yhteistyön jatkosopimus (MoU), jonka ansiosta kaupungit esittäytyvät toistensa luona vuorovuosin erilaisin näyttelyin ja tapahtumin. Viime kesänä saimmekin nauttia Shanghai Empireast Culture Groupin esityksestä Kuopion Tanssii ja Soi festivaaleilla. Tänä vuonna on Kuopion vuoro viedä paikallista kulttuuria Shanghai Pudongiin.