Yleisnainen Marin: Päivä kalpalaisena

Olen joka päivä kalpalainen. Ainakin, jos tuotemerkkeilyyn on uskominen. Olen kalpalainen lenkkeillessäni syksyt ja keväät KalPan herkullisen keltaisessa pipossa. Tosin, kun pipoani kommentoidaan (yleensä lausahduksella: ”Ei uskoisi, että SULLA on KalPan pipo!”) niin täytyy aina miettiä, oliko tämä nyt se kuopiolainen jalkapallo- vai jääkiekkojoukkue. Mutustelen nopeasti sanaa ”kalpa” - onhan se selkeästi viileämpi, kuin jalkapallon pyöreä ”kups”.

Ronguin piponi ikilainaan 13-vuotiaalta leikkitätitettävältäni. Pipo istui kooltaan ja väriltään. Nyt, joulukuun ensimmäisenä aamuna, astun se päässäni elämäni ensimmäistä kertaa Kuopion jäähalliin. Minulle avataan ovi henkilökunnan sivuovesta ja pääsen elämään monen unelmaa: saan olla päivän todellinen kalpalainen, kuopiolainen ammattilaisjääkiekkoilija.

Valmentajien kopissa minulle tyrkätään eteen kuukausiaikataulu. Näyttäisi olevan töitä kuutena päivänä viikossa, joista yleensä kolmena iltana peli. Suurin osa peleistä poissa kotikaupungista. Joten paljon seurustelua älypuhelimen kanssa linja-autossa. Ja hotelliaamiaisia, kiitos kyllä!

Ennen tapaamista tutustun pelikavereihini sukunimeltä. Halonen, Kinnunen, Pitkänen, Keränen, -nen ja -nen… Suattaa olla savolaissyntyisiä suurin osa? Bengtsson, Davis, Lauritzen… Tae olla olemattakkii…

Henkilökohtainen valmentajani Saksman (toimitusjohtaja Toni Saksman) varmistaa pukkarin ovelta, että (harmikseni) pelikaverini eivät ole aataminasussa saapuessani vaihtamaan kuteita alkulämmittelyyn. Keltamustassa pukkarissa kuhisee toinen toistaan karskimpaa parikymppistä miestä. Nämä on varmaan kuuluisia. Rikkaita. Asuvat saaristokaupungin lukaaleissa ja kaikilla on malli- tai missivaimo.
Toni karistaa iltapäivälehtien lööppien luoman mielikuvan. Aloittelevan pelaajan vuosiansio jää helposti alle parinkymmenen tuhannen. Osa asuu kotonaan tai opiskelee uran ohessa. Ja elämänkumppanit ovat missejä ja malleja vain pelaajien omasta mielestä.

Ensimmäinen tunti aamuyhdeksästä on omatoimista lämmittelyä. Osa lähtee lenkille. Minä jään poikien kanssa polkemaan pyörää, soutamaan ja vahvistamaan selkälihaksia.

Tänään lämmittelyteemana ovat erityisesti jalat mutta jokainen toteuttaa ohessa myös omaa treeniohjelmaansa. Paino, syke ja rasvaprosentti ovat tarkassa syynissä. Hierojalle on jonoa ja fysioterapeutti kiertää antamassa henkilökohtaista apua. Hyvästä kehonhuollosta huolimatta loukkaantumisilta ei vältytä ja poikia on aina oltava ehjänä varastossa, kun jäältä tulee kiire Terveystalolle.

 

Lihaskimput heittäytyvät sangen erikoisille mutkille jättipallolla tehtävissä kierroissa ja keikkumisissa. Minä tuskin jaksan nostaa edes koko palloa. ”Syyvä pittää, jotta jaksaa”, joukkuekaveri kehottaa ja imaisee banaanin parilla haukulla.

 

Hedelmien suurkäyttö! Se meitä yhdistää. Mutta lihaan en koske, toisin kuin nämä pojat. Pelimatkalla soitetaan huoltsikalle, että onko heillä varmasti tarjota lihaa 300 grammaa kolmelle kymmenelle suursyömärille.

Pukkari ja punttis muodostavat kolmen eri rock-hiphop-henkisen radiokanavan äänimaailman sekoitettuna raudan kilinään, kuntopyörän suhinaan ja huudahduksiin kolmella eri kielellä. Huoltamossa vinkuu luistimien teroituskivi ja seinällä roikkuu pelipaitojen rivi. Sellaisten, joita poikaystäväni piti yläasteella. Milloinkahan tämä ysäri-ilmiö kipuaa takaisin muodin huipulle?  

Tyttökalentereita ei työnnetä piiloon ja karski läppä lentää. Uudesta tulokkaasta ei olla moksiskaan. Tai sitten nämä jättimäiset korstot eivät edes huomaa, että seassa vilistää hiirulainen.

Kymmeneltä pojat katoavat jäälle. Ja kun kissat on poissa, niin hiiri pääsee hyppimään pöydällä. Toipilaana tuumaileva Jykä (84, Jyri Junnila) lainaa varusteitaan ja alkaa todellinen kasvuoperaationi jääkiekkoilijaksi. Pelihousut, rintapanssari, suojat kyynärpäihin, hartioihin, polviin ja kaulalle. Tuplaan ympärykseni ilman silikonia.

Lopuksi huuhteluaineelta tuoksuva treenipaita, sukat, kypärä ja hanskat. Kokeillaan liian isoja luistimia ja huoltajani Markon (Oksanen) kanssa todetaan, että on tyydyttävä kuivaharjoitteluun. Mailoja kuluu joukkueella vuodessa parisataa, joten varastosta löytyy useampikin, mistä valita viimeistelemään liigalook.

Räyh! Pelipanssari luo automaattisesti tarusormustenherramaista taisteluvalmiutta. Ja jotta kaikki olisi huoltojoukkojen mukaan täydellistä… Päähäni vaihdetaan kultainen potta.

Eikä se kuulemma ole mikä tahansa kruunu, vaan sarjan parhaan pelaajan pelikypärä. Hiljaiseksi vetää. Laahustan kamineissani jäälle tajutessani, että to-del-la-kin, taidan elää juuri nyt to-si mo-nen pienen sekä suuren jäkisfanin unelmaa.

Hallissa kylmä ja kova kiekkojen kolina vasten kaukaloa. Pojat pelaa toisiaan vasten. Kerääntyvät välillä kuuntelemaan vinkit valmentajalta. Tai niin ainakin luulen. Enhän oikeasti ymmärrä paitsioista ja ketjuista hölkäsenpöläystä. Mutta tuulettaa osaan!

Ja kannustaa pelikaveria. Sekä istua kiltisti treenien lopun vaihtopenkillä. Se on kunnianhimoisen jääkiekkoilijan vaan pakko hyväksyä: aina ei voi pelata - ei edes joka kerta.

”Mitenkäs sinä liityt KalPaan?”, keski-ikäinen herra pysäyttää takatiloissa. ”No en mitenkään. Itse asiassa en osaa kunnolla edes luistella”, vastaan rehellisesti.

Herra esitellään ”isä-Kapaseksi”. Kapanen? Tämän sukunimen olen kuullut. Auts! Nolo. KalPa vastaan minä 1-0.

Kajautan vastaiskun: ”Mutta minäpä tiedän kaikki kaupunginteatterin näyttelijät nimeltä!” Osu ja uppos! Tasapeli. KalPa-minä 1-1. Ja reilun pelin hengessä saan kutsun lauantain kotipeliin. Kylläkin, kultapotasta vaihdon katsomoon.

Yleisnaisen takaa löytyy teatteri-ilmaisun ohjaaja Anni Marin, joka teksteissään vahvasti heittäytyy jonkun kuopiolaisen saappaisiin tai Kuopion palvelua testaamaan.

Anni on autoton, älypuheliton, televisioton, lapseton Matkus-neitsyytensä syyskuussa 2015 menettänyt, jolle on tunnusomaista ihmettely, heittäytyminen, kokeileminen. Anni lähtee liikkeelle avoimin ja leikkisin mielin. 

Kuopion seudun yritysdelegaatio Shanghaissa

Kuopion kaupunginjohtaja
Petteri Paronen

Lokakuussa vierailin Kuopion ystävyyskaupungissa Shanghai Pudongissa Kiinassa. Matkalla oli mukana delegaatio Kuopion alueen yrityksiä, joilla on tavoitteena laajentaa liiketoimintaansa Kiinan markkinoille. Shanghai Pudongissa yritysten edustajat pääsivät tapaamaan sikäläisiä yhteistyökumppaneita, sekä hallinnon että yritysmaailman edustajia. Yritysdelegaation lisäksi mukanamme oli kuopiolaisen kulttuurin ja koulutuksen edustajia.

Vierailun tekeminen oli luontevaa, sillä Kuopiolla on ollut 2000-luvun alusta asti suhteet Shanghai Pudongiin ja monialaista yhteistyötä kaupunkiemme välillä on tehty jo yli vuosikymmenen ajan. Jotakin Kuopion arvostuksesta kertoo se, että olemme Shanghai Pudongin ainoa ystävyyskaupunki maailmalla.

Kaupunginjohtajana pyrin auttamaan yrityksiä ja yhteisöjä niiden Kiinan yhteistyön rakentamisessa toimimalla ovien avaajana ja saattamaan oikeat ihmiset yhteen johdattamalla heidät samoihin pöytiin. Kiinan yhteiskunnallinen ja taloudellinen järjestelmä toimii kovin eri tavoin, kuin länsimaalainen. Suomalaisyritykset eivät voi yksinkertaisesti lompsia tapaamaan haluamiaan ihmisiä Kiinassa. Ne löytävät sopivia verkostoja nopeammin, kun kiinalaisia kumppaneita voidaan mennä tapaamaan yhdessä julkishallinnon edustajien kanssa.

Hyvät, välittömät suhteet kaupunginhallintoon ovat äärimmäisen tärkeät, jotta tapaamiset onnistuisivat. Kun ovet on aukaistu, lounaat syöty ja teet juotu, on jatko yritysten harteilla.

Luottamus ja ystävyys rakennetaan hitaasti

Suhteet Shanghai Pudongiin on solmittu asteittain 15 vuoden aikana. Kuopiolla on toimiva ystävyyskaupunkiverkosto Euroopassa, Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa. 90-luvulla silloinen Kuopion teknologiakeskus Teknia Oy ryhtyi selvittämään mistä maailmalta löytyy voimakkaimmat tulevaisuuden kasvun alueet ja potentiaali. Lopputulema useista alueista ja kaupungeista oli Shanghai ja sen Pudongin alue.

Kuopio löysi omaan osaamiseensa sopivan kumppanin, joka tulisi olemaan vahva kasvaja ja oli rohkeasti ajoissa paikalla. Shanghailaisille tärkeää oli saada hyvä ja monipuolinen kumppani, jolla on tarjota osaamista monelta alalta. Alussa Kuopion yliopiston merkitys oli iso. Kiinalaisia kiinnosti myös Suomen hyvä sijoittuminen lukuisissa kansainvälisissä vertailuissa, kuten koululaisten koulutaitoja mittaavassa PISA-tutkimuksessa.

Ensimmäinen sopimus Teknian ja Zhangjiangin tiedepuiston välillä solmittiin 2001. Kuopio pääsi eräänlaiseksi kokeilualueeksi suunnitellun kaupungin yhteistyökumppaniksi ennen muita, tienraivaajana. Kaupungit solmivat vuonna 2012 ystävyyskaupunkisopimuksen, ja toiminta Kuopion ja Shanghai Pudongin kanssa on jatkuvasti kasvanut ja syventynyt. Kuopion kaupungin osalta toiminnan lisäys on ollut voimakasta opetuspuolella ja säilynyt hyvin aktiivisena myös kulttuuripuolella.

Kun yhteistyö kuopiolaisten ja shanghailaisten välillä laajeni, havaitsivat kumppanimme voivansa saada meidän kauttamme korkean tason osaamista moniin heidän kehityksensä keskeisiin kysymyksiin. Samoin he huomasivat, että Suomi ja Kuopio ovat lupaavia paikkoja luoda ystävyyskaupunkitoimintaa, sillä olemme luotettava ja vakaa yhteiskunta, joka pysyttelee kansainvälisen politiikan melskeiden ulkopuolella.

Yhteistyötä paikan päällä Shanghaissa hoitaa monen vuoden kokemuksella Kai Zhan, suomalaisittain Kaitsu. Näin Kuopiolla on jatkuvasti käytettävissään kiinalainen kontaktihenkilö, joka tuntee Kuopion ja kuopiolaiset pitkältä ajalta. Zhanin kautta myös Kuopion alueen yrityksillä on käytettävissään luotettavat yhteistyötahot ja kontaktit Shanghaissa. Zhan teki vierailuamme varten valtavan työn etsiessään oikeat yhteistyökumppanit sekä Kuopion hallinnon, että yritysmaailman edustajille.

 

Keskustelut käynnissä. Arkkitehtitoimisto Partanen & Lamusuon toimitusjohtaja Heikki Lamusuo (vas.) ja taiteellinen johtaja Jaana Partanen sekä Lignell & Piispasen toimitusjohtaja Harri Nylund  Suomen pääkonsulaatissa Shanghaissa. Kuvassa keskellä varakonsuli Maria Halava-Napoles ja oikealla pääkonsuli Jan Wahlberg.

Kuopio hyötyy monella tavalla

Yhteistyötä Shanghai Pudongin kanssa tehdään hyvin monialaisesti. Kuopion hengen mukaisesti kaikki halukkaat osallistujat on otettu mukaan yhteistyöhön. Kuopion alueen yhteistyöverkoston Shanghai-toiminnoissa muodostavat Kuopion kaupunki, Kuopio Innovation, Itä-Suomen yliopisto (UEF), Kuopion alueen kauppakamari, Savonia-ammattikorkeakoulu ja uusimpana tulokkaana Savon koulutuskuntayhtymä (SAKKY). Lisäksi Kuopion seudun yrityksillä on arvokasta kokemusta Shanghaissa toimimisesta.

Näin monipuolinen yhteistyö ystävyyskaupunkien välillä on Suomessa poikkeuksellista. Onkin selvää, ettei Kuopion ja Shanghai Pudongin välinen yhteistyö ole enää vain tavanomaista ystävyyskaupunkitoimintaa, vaan sen varaan rakennetaan yksi kaupungin strategisista painopisteistä.

Kenties konkreettisimmillaan yhteistyö näkyy kulttuurin saralla. Vierailun yhteydessä uusitun kulttuurialan sopimuksen mukaan kaupungit esittäytyvät toistensa luona vuorovuosin erilaisin näyttelyin ja tapahtumin. Tänä vuonna Kuopion ystävyyskaupungin taiteilijat Shanghai Pudongista demonstroivat kalligrafiataitojansa yleisölle avoimessa näytöksessä perjantaina lokakuussa Kuopion Musiikkikeskuksella. Viime vuoden lokakuussa Kuopio puolestaan esittäytyi shanghailaisille Kuopio – the City of Four Seasons -valokuvanäyttelyssä.

Toinen alue, jossa tehdään tärkeää ruohonjuuritason yhteistyötä, on koulutus. Keskeisimpiä toimintamuotoja ovat olleet lyhytkestoiset opettaja- ja oppilasvaihdot. Suomalaiset ovat mm. hakeneet oppia kiinan kielen ja kulttuurin saralla, kiinalaisia taas ovat Kuopiossa kiinnostaneet esimerkiksi opetusmenetelmät. Yhteistyön vaikuttavuutta on lisännyt muun muassa se, että oppilaat ja opiskelijat ovat aina olleet perhemajoituksessa ja näin saaneet konkreettisen kosketuksen kiinalaisen lapsen ja nuoren arkeen ja elämään.

Shanghai Pudongin ja Kuopion kaupungin kouluyhteistyö alkoi vuonna 2012. Martti Ahtisaaren koululla, Hatsalan koululla ja Lyseon lukiolla on omat sisarkoulut Shanghai Pudongissa. Lokakuisen vierailumme aikana allekirjoitimme yleissivistävän koulutuksen kolmivuotisen jatkosopimuksen yhteistyön laajentamiseksi. Merkittävänä uutena osa-alueena sopimuksessa on opettajien täydennyskoulutus.

Kuopion alueen delegaatiota Shanghaissa: Kai Zhan, Jaana Partanen, Heikki Lamusuo, Timo Lampinen, Leena Auvinen, Silja Huhtiniemi. Oikealla Petteri Paronen, Pekka Vähäkangas ja Michael Claussen.

Kiinalaista ystävyyttä 

Suomalaissa ja kiinalaisissa on monia samantapaisia luonteenpiirteitä. Molemmat voivat olla alkuun hitaastilämpiäviä, sulkeutuvia ja vähän ujojakin. Mutta kun ystävyys on rakennettu, molemmat ovat luotettavia ja avoimia kumppaneita. Kiinalaisten kanssa onkin helppoa keskustella erilaisista asioista, kun ensimmäinen jää on rikottu. 

Yritysten toiminnalle on tärkeää, että tapaamiset Kiinassa on räätälöity yrityskohtaisesti. Niille hyödyllisempiä ovat muutamat, yksityiskohtiin paneutuvat tapaamiset, kuin suuri määrä yleisen tason tapaamisia. Saamieni palautteiden perusteella vaikuttaa siltä, että delegaatiossa mukana olleet yritykset olivat tyytyväisiä siihen, että yrityskohtaisissa neuvotteluissa paikalla olivat oikeat ihmiset.

Shanghai Pudongissa on tällä hetkellä käynnissä monia suuria hankkeita, joista löytyy mahdollisuuksia myös kuopiolaisille ja lähikuntien yrityksille. Erityisesti potentiaalia näyttäisi olevan mm. terveyden ja hyvinvoinnin, ympäristön ja energian, matkailun sekä designin puolella. Nämä teemat nousivat esiin lukuisissa paikallisten kanssa käymissämme keskusteluissa. Ystävyyskaupunkisuhteen avulla pääsemme avaamaan yrityksille keskusteluyhteyksiä, mutta se vaatii kuopiolaisten viranhaltijoiden mukana oloa. Kiinaan suuntaavat yritykset joutuvat tekemään hyvin paljon valmistelevaa työtä, ennen kuin varsinaista liiketoimintaa voidaan edes saada käyntiin.

Kiinalaiset osaavat osoittaa arvostustaan ja ystävyyttään tyylikkäästi. Kuopion kaupungille annettiin lahjaksi posliinivaasi, jonka kantta koristaa dzonkki, traditionaalinen kiinalaisvene. Merkillepantavaa on, että samaa lahjaa shanghailaiset antoivat G7-maiden valtionpäämiehille. Kuten muutkin kaupungin saamat arvokkaat lahjat, vaasi laitetaan näytteille lasivitriiniin kaupungintalolle. Shanghain kaupunki on myös myöntänyt Kuopion Musiikkikeskuksenjohtaja Michael Claussenille arvostetun Shanghai Magnolia Silver Award 2014-palkinnon. Palkinto tuli oikeaan osoitteeseen, Claussen on tehnyt pitkäjänteistä ja omistautunutta työtä kulttuuriyhteistyön kehittämisessä.

Kulttuuri on väline, jolla tuodaan Kuopion ja Shanghai Pudongin yhteistyössä esille, että olemme ystäviä.

 

Shanhai Pudongin siluetti

Tulevaisuutta kohti

Kun suunnittelemme tulevaa yhteistyötä Shanghai Pudongin ja muidenkin Kuopion ystävyyskaupunkien kanssa, pidämme kirkkaana mielessä kysymyksen siitä, kuinka yhteistyö saadaan hyödyttämään tavallisia kuopiolaisia asukkaita ja alueen yrityksiä. Itseäni miellyttää erityisesti se, että kuopiolaiset perheet ovat saaneet kosketuksen kiinalaisten elämään koulujen oppilasvaihdon kautta. Kun kouluyhteistyörinkiin nyt tulee kolme uutta peruskoulua Shanghai Pudongista ja heidän kanssaan yhteistyötä aloittelevat Puijonsarven, Neulamäen ja Pyörön koulut sekä Kuopion taidelukio Lumit, on yhä useammalla kuopiolaisella oppilaalla tulevaisuudessa mahdollisuus saada ottaa ensiaskelensa kansainvälisyyden polulla jo ala-asteella.

Oli hienoa huomata, miten paljon kiinalaiset arvostavat suomalaista koulutusta ja yhteistyötä kuopiolaisten koulujen kanssa. Vaikka koulumme ja koulutusjärjestelmämme ovat erilaisia, pohjimmiltaan meillä molemmilla on yhteinen tavoite: ”To help children and young people grow and learn and become decent members of society and live a happy life”.

Kävimme myös alustavaa keskustelua yhteistyökoulujemme rehtorien kanssa tulevan opettajien täydennyskoulutuksen sisällöistä. Toinen paljon kiinnostusta herättänyt konsepti oli esittelemämme innovatiivinen ”Me and my City” eli Yrityskylä, joka Kuopiossa on tarjottu kuudesluokkalaisille uudenlaisena oppimisympäristönä, jossa tutustutaan yritysten ja yhteiskunnan toimintaan käytännössä. Odotan mielenkiinnolla, mitä näistä yhteistyön siemenistä kasvaa!

Yhteistyö koulutuksen ja kulttuurin saralla, sekä yritysten uusien toimintaympäristöjen avaaminen jatkuvat. Nyt ensimmäistä kertaa kiinalaiset olivat aidosti kiinnostuneita uuden yhteistyöalueen avaamisesta matkailun saralla. 100 miljoonaa kiinalaista matkustaa ulkomaille vuosittain. Moni matkustaa Suomen kautta muualle Eurooppaan, mutta kuinka saamme edes osan heistä pysähtymään matkalla muutamaksi päiväksi Suomeen ja Kuopioon?

Toivottavasti saamme pian uusia mahdollisuuksia jatkokehittää yhteistyötämme kiinalaisten ystäviemme kanssa. Esitin vierailullamme Pudongin kuvernööri Sun Jiweille kutsun tulla pian Kuopioon. Mieleeni muistuu hänen kommenttinsa Kuopiosta muutaman vuoden takaa. ”Meillä Shanghaissa on puistoja kaupungeissa. Kuopio puolestaan on kaupunki puistossa.”

Petteri Paronen

Kuvat: Heikki Helve ja Pekka Kantanen

Yleisnainen Marin: PÄIVÄ KOTIÄITINÄ

”Moi! Kirsi tässä. Tulisit sä meille leikkii?”. Tällaista puhelua en ole saanut kahteenkymmeneen vuoteen. Totta kai tulen! Mitä leikitään? ”Kotista. Sä voisit olla niiku kotiäiti. Sulla olis kakskerroksinen kuuskytluvun omakotitalo. Ikuisessa remontissa. Ja sit mies, joka tekisi pitkää työpäivää, osan aikaa reissussa. Ja opiskelis parina iltana viikossa ja aina lauantaisin. Ai niin! Ja sit teillä olis neljä lasta. Vanhin viisi.” Huh. Aikamoista. Mutta sehän on vaan leikki. Suostun. ”Tai siis sähän vaan niiku leikit. Kun mä oon sellanen ihan oikeesti.”

Lapset ovat kotiäidin prioriteetti yksi. Kävelen töistä rivakasti Pikku Kakkosen puistoon. En halua traumatisoida heitä kertomaan psykologille, kun ”äiti ei tullut ajallaan vaikka lupasi.”

Aloittelin leikkiä jo aamulla. Pohdin, pestäkö tukkaa vai ei. Ei kai kotiäideillä sellaiseen ole aikaa? Muusta laittautumisesta puhumattakaan. Ja mitä puen, kun se kuitenkin sotkeutuu mustikkaan? Räkään ja kakkaan vähintään.

Kotiäiti-Kirsi (Koponen 36 v), jota leikin, näyttää kuitenkin ihan fressiltä. Vaikka aamu on ollut tyypillinen hulabaloo ruoanlaittoineen ja pesukonepyörityksineen, on kotiäidillä jäänyt aikaa valita puhdasta päälle ja sipaista ripsaria.  

                                                                                                                                                                                  

Ulkoilu kuuluu aamupäivään. Leikkikavereistani ensimmäisenä tervehtii pikkuhurmuri Veikko (2 v). Kaksoissiskonsa Helmi leikkii kauempana Kirsin äidin kanssa. Mummo napataan usein seuraksi puistoon tai avuksi kauppaan. Mummo saa ohjelmaa, lapset enemmän huomiota ja kotiäiti helpotusta. Kaikki voittavat. Myös leikkimieheni Janne, jonka ei tarvitse hätäillä työmatkallaan. Mummo tulee kyllä yökylään avuksi korvaamattomaan.

Neljää vuotta lähestyvä Toivo ei laske vaan nousee liukumäkeä. Entäs Väinö? Väinö, missäs on se Väinö? Alla kiipeilypuun, ei voi olla kukaan muu. Siellä, siellä se Väinö (5 v) on.

Kello lähestyy kahta. Välipalan aika. Mars autoon, kaikki! Mummo eteen, vauvat (eli kaksoset) takapenkille ja isot pojat peräkonttiin.

Seitsenpaikkaisen tilaihmeen etsiminen oli isän ensimmäinen reaktio kuullessaan tuoreimpien putkahtavan tuplana perheeseen.

Mummon jätetään kotiinsa hengähtämään ja huristellaan itse Rahusenkankaalle. ”Kuka esittelee poikien makkarin? Kuka pihalelut?” Kotiäiti tietää, että kotiutuminen on ketterämpi, kun sovitaan jo autossa kaikille omat pikkutehtävänsä.

Kotiutuminen sujuu mutkitta. Isot pojat ovat täysin omatoimisia. Pakko olla.

Seuraavaa lähtöä ennakoidaan ripustamalla ulkovaatteet ja sujauttamalla lapaset, myssyt, paikoilleen. Kaikilla omat paikkansa. Eikä vain vaatteissa vaan ensisilmäyksellä koko kodissa. Onko täällä käynyt siivooja? On. Viisikin. Kotoa ei lähdetä ennen kuin aamupäivän sotkut on siivottu. Satukirjat kuuluvat kirjahyllyyn ja legoille, eläinleluille, junaradanpalikoille on omat korinsa.

Yhdessä tekeminen onnistuu, kun paikat on selkeät. Paitsi äidin vaatekaapissa…

Meidän isästäpä tulee isona insinööri. Ja hänen mestarikeksintöjään on väli- ja iltapalana tarjoiltava herkkulautanen. Pilkon siihen mandariineja ja kurkkua. Valmistan leipätikkuja saksimalla paahdetusta leivästä sormen levyisiä pätkiä.

Herkkulautanen on hitti ja katras hyökkää kimppuun.

Napostelu on kiivasta. Kunnes Veikko kantaa keittiön kaapista luumusosetta. Kiinnostus vaihtuu. Kaikkien on saata luumusosetta. Dipattava leipää soseeseen. Kunnes Helmin tekee mieli omenaa. Ja niin muidenkin. Paitsi Väinön, joka on jo kaatamassa pikkulegojen laatikkoa lastenhuoneeseen.

Ei aikaakaan, kun legot ovat varastaneet lapset. Leivät, soseet, omenat jääneet. Kotiäiti popsii pois. Kuten aina.

Leikit alkaa sulassa sovussa. Nyt voisi imuroida, laittaa astiapesukoneen päälle, viikata pyykit, esivalmistella jo huomisen ruokaa… Ei. Toivo itkee. Ja siinä samassa minuutissa, kun kotiäiti istahtaa sängyn laidalle auttamaan Toivoa legopalikoissa, on hänet vallattu hokemilla: ”Äiti! Äiti! Äiti!”, ”Kato! Kato! Kato!”

Eikä tästä enää noin vaan lähdetä.

Legopalikka on tyhmä. Toivo tarvitsee syliä, mutta kilpailijoita on kolme muutakin. Kun itku hetkeksi rauhoittuu, Veikko tönäisee Helmiä ja syntyy uusi itku. Toivon itku yltyy jälleen. Tällä välin Väinö on ottanut äidin puhelimen. Puhelin kiinnostaa myös Veikkoa ja Väinö puolustautuu muksasemalla pikkuveljeä. Kotiäiti komentaa poikia: ”Ei! Ei! Ei!”. Perustelua. Sitä äitiys on. Ja kun vielä toistetaan useampaan otteeseen, Helmikin ehtii unohtaa tapahtuneen. Muovinen kapistus soittaa Piippolan Vaaria äänekkäästi. Desipelit huipussa.

Yksi lattialla, yksi sylissä, yksi siirtyy legojen äärelle ja yksi peuhaa sängyssä. Ja naps! Yht’ äkkiä rauha maassa. Kaikki omissa oloissaan. Nyt voisi palata sinne keittiöön… Kunnes Helmi kaatuu ja alkaa itku. Samaan kiertokulkuun toinenkin.

Ja show must go on!

Pojat villiintyy jälleen kamppailuun. Näissä tilanteissa kotiäiti ottaisi nyt heti isin rinnalleen hinnalla millä hyvänsä. Kuka pistetään vitriinin päälle rangaistuspenkkiin istumaan?

Paha mieli tarttuu ja kotiäiti menee itse.

Puoli viisi. Ruoka-aika. Tietyistä rutiineista on pidettävä kiinni. Että olisi edes jotakin pysyvää muuten niin tunne- ja tapahtumarikkaassa arjessa. Makaronilaatikkoa mikroon, kaksi lautasta kerrallaan. Kun lapset syö, kotiäiti tyhjentää kuivausrummun. Pistää uudet tilalle ja pesukoneen pyörimään.

Vaatteet lajitellaan lasten silmien alla. Kunnes Veikko keksii…

Kaikkien on saatava alkkarikypärät!

Samassa Väinön ruokapidot käy liian villiksi.  Väinö omaan pöytään. Kotiäiti tulee turvaamaan rauhaa. Ja kuorii samalla Toivolle porkkanaa. Ja vaihtaa Helmille vaippaa. Ja kas, kaksosista toinenkin kakkaa samaan aikaan. Ja suu vaahdossa äiti kertoa ruplattaa, kuinka ME käytetään vaippoja, kuinka ME puetaan ne itse, kuinka ME juodaan vielä tuttipullosta…

Kotiäidille kaikki tapahtuu monikossa. Missä on yksilö me-muodon takana? Kuka Sinä olet, kotiäiti?

                                                                                                                                                                 

Vuosi sitten Kirsi unohti liian pitkäksi aikaa kysyä tätä itseltään. Hän hoiti vuosikkaita kaksosia, kasvatti uhmaikäisiä poikia. Nukkui hatarasti ja vähän. Tuki sekä miehensä ja omaa lähipiiriään vakavien sairauksien ja kuolemien kohtaamisessa. Suri itsekin mutta pyöritti arkea taistele ja pakene -hermostolla. Lopulta sydänkään ei ollut enää rytmissään.

KYS:ssä vietetyn yön jälkeen on raivattu aikaa yksilölle kotiäidin alla. Nyt elämässä on aikataulullisesti joustava juoksuharrastus, luovaa kirjoittamisaikaa kotona ja meditaatiokurssin hiljaisuutta tunti viikossa - kiitos aina auttavan äidin ja joustavan avomiehen. Tiskit, pyykit ja huoneet saa jäädä hujan hajan, jos nukkumatti kutsuu. Tai Yle Areenan Satuhäät. Ja laatuaikaa parisuhteelle on otettava. Yksi äidille ja isille järjestetty ilta pari kertaa vuodessa.

Armollisuutta. Niin äitinä, vaimona, kuin yksilöllisenä naisena. Sitä kotiäitiys on opettanut. Tukka saa olla tuuhea takuista. Kehossa saa näkyä kolme raskausaikaa. Elämä saa pyöriä kotona. Nuoruutta ehti kyllä elää ympäri maailman yli kolmekymppiseksi. Vaikka aupairvuodesta viiden lapsen perheessä jäi kytemään haave, tuli silti täytenä yllätyksenä, että kaikki tämä, kuuden vuoden sisällä seurustelun alkamisesta. Edes naimisiin ei olla ehditty.

Pikku Kakkonen! Loppuu se muistelu. Paluu todellisuuteen.

Arkipäivän pyhin hetki on koittanut.

Lasten rauhoittuminen puoleksi tunniksi taattu. Kirsi lähtee hakemaan mummoa jälleen yökylään. Kotiäiti jää lasten kanssa keskenään. Täyttää tiskikoneen. Siivoaa ruokapöydän. Täyttää jääkaapin. Viikkaa pyykit loppuun. Nostelee lelut ja vastaa kolme tuntia sitten tulleisiin viesteihin.

Kaikki tämä jakamatta huomiotaan muulle. Ah. Tätä minä ikävöisin, jos tämä leikki olisi totta. Entä sinä, leikkitoverini Kirsi?

”Matkustelua. Pariisissa en ole vielä käynyt. Kaalilaatikkoa ikävöin myös. Lapset kun ei voi sietää sitä. Ja kynttilöitä olisi kiva polttaa olohuoneen pöydällä.

En oikeastaan muuta.”

Yleisnaisen takaa löytyy teatteri-ilmaisun ohjaaja Anni Marin, joka teksteissään vahvasti heittäytyy jonkun kuopiolaisen saappaisiin tai Kuopion palvelua testaamaan.

Anni on autoton, älypuheliton, televisioton, lapseton Matkus-neitsyytensä syyskuussa 2015 menettänyt, jolle on tunnusomaista ihmettely, heittäytyminen, kokeileminen. Anni lähtee liikkeelle avoimin ja leikkisin mielin.