Yleisnainen Marin: PÄIVÄ JÄTEKUKKONA

Tyypillinen aamu Yleisnainen Marinin kotijätteen lajittelukeskuksessa:

Kahvinkeittimen käytetty suodatinpussi biojätteeseen. Maidon viimeiset tirat kahviin, tölkin huuhtelu ja kuivaus ennen kartonkikierrätykseen taittoa. Rahkan metallikansi metalliboksiin, muovipurkki sekajätteeseen. Viimeisten suolakurkkujen metsästys ja purkin huuhtelu muiden lasijätteiden sekaan.

Aamupalaksi nautittu sanomalehti päätyy paperinkierrätykseen taloyhtiömme roskakatoksessa. Sieltä paperit ja muut viisi jätelaatikkoa huomaamattomasti tyhjentyvät tasaisin väliajoin. Lajittelun ansiosta tyhjennysvälimme saa olla varsin pitkä, jolloin hintakaan ei ole kummoinen.

                            

Puolen tunnin päästä omista aamupalajätteistäni olen yksi jätekukkolaisista: jäteauton kuljettaja. Noista arjen sankareista ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin asialla. Pikkulasten superstaroista, joiden mukaan kunnianimitys ”jätekukko” ei ole lainkaan liioiteltu.

Kollegani Heikin (kuljettaja Heikki Markkanen) kanssa keskitymme työvuorossamme sekajätteen tyhjennyksiin noin kilometrin säteellä muailman navasta eli Kuopion torista. Kuopiolaisten kierrätyksestä vastaavan Jätekukon kuljetusurakoitsijan Sihvarin jäteautolla kierrämme taloyhtiöitä ja yritysten toimitiloja.  

Aloitamme kierroksen baarien roska-astioista, jotka ovat piilottaneet sekajätteensä jätesäkkeihin. Oikeaoppisen kierrätyksen jälkeen sekajäte olisi liki hajuton pussi kevyttä muovijätettä. Mutta nämä säkit painaa ja lemu paljastaa, että drinkkeihin on sipaistu sitruunaa. Jätekouru paljastaa, että seassa on tuhdisti maatuvaa jätettä. Eikä pelkästään heillä. Palsternakkaa, tomaattia, banaaninkuoria. Auton jätekontin pohjalla lilluu harmaa neste työvuoron alusta loppuun.

Meidän kolmekymppisten ja nuorempien on turha väittää, etteikö meitä olisi kasvatettu kierrätystietoisuudessa. Meitä on neuvottu jo esikoulussa lajittelemaan ruoantähteet omaan boksiin. Alakoulussa yllin oppitunnilla (ympäristö- ja luonnontieto) kerrottu biojätteestä valmistettavan multaa ja energiaa. Ja yläkoulussa lyöty tiukkaa faktaa, kuinka kaatopaikalle joutuva biojäte tuottaa ilmastomyrkky-metaania. Ja että sekajätteen seassa bio heikentää merkittävästi energiahyödynnettävän jätteen laatua.

Eikö maailman laadukkaimman koulutuksen saaneet kasvatit todellakaan ole vieläkään kokonaan siirtyneet ekotekoihin? Jo maalaisjärjelläkin ymmärtää, että kartongista, paperista, lasista ja metallista voi kierrättämällä tehdä uutta.

Panttipulloja ja -tölkkejä ei sentään juuri näy. Rahako motivoi kierrättämään? Kaikkeen jätteeksi päätyvään kannattaisi siis lisätä ns. jätepantti, joka palautuisi oikeaoppisen kierrätyksen yhteydessä. Silloin autoon ei päätyisi metallisia pullonkorkkeja, faksia muistuttavaa elektronista laitetta, jakkaran istuinosaa, avaamatonta maitopurkkia, lääkepulloja, pitsalaatikoita, vaatteita ja foliorullaa… Mitä kaikkea tänne tungetaan?

”Mitä vaan”, Heikki kohauttaa olkiaan. Ruumista ei ole löytynyt. Kaikkea muuta kyllä. Mutta sopimatonta jätettä ei jäteautojen kuljettajienkaan tarvitse kerätä.

Kuten Tulliportinkadun roskakatoksessa odottavia nojatuoleja. Sekajätteeseen kuulumatonta vaarallista jätettä tai suuria huonekaluja, elektroniikkaa, remppatarvikkeita…

Jätämme kaksikon nojailemaan katokseen ja kirjoitamme jäteautosta löytyvällä tietokoneella Jätekukon asiakaspalveluun asiakaspalveluilmoituksen sopimattomasta jätteestä. Tästä viesti välittyy taloyhtiön tietoon ja heidän toimesta jätekeskukselle tai kierrätykseen. Episodin lopuksi taloyhtiö saa rutkasti ylimääräisiä kustannuksia ja yhden asukkaan huolimattomuudesta maksaa kaikki taloyhtiön osakkaat.

Puolentunnin etäopiskelun jälkeen olen valmis ”jätekukoksi tunkiolle”.

Auto pysähdyksiin. Avainnippu mukaan ja laskeutuminen ulos. Portti auki. Paluu autoon. Peruutus kiinteistön roskapisteeseen. Ulos autosta. Kolmen sekajäteroskalaatikon rullaus tyhjennykseen. Yksi kerrallaan asetus telineen reunaan ja vivusta kippaukseen. Vihreästä napista jätteen kahmaisu auton uumeniin. Laatikot takaisin omille paikoilleen. Nousu sisälle autoon ja takaisin portin ulkopuolelle. Ulos autosta. Portti avaimella kiinni. Takaisin sisälle ja matkaan.

Opin nopeasti. Toimin hitaasti. Ammattilaisella toimenpide kestää vain pari minuuttia. Tottumatonta hikoiluttaa ja reidet laulaa hoosiannaa. Kukkoilu käy kuntoilusta. Onneksi on sentään kuun puoliväli. Loppukuusta muuttojäte kasvattaa työmäärää selvästi.

Ja kesä on aina talveen verrattuna helppo. Heikki tietää kertoa, että talvisin jäätynyt jäte murskautuu heikommin ja seitsemän tonnin jätesäiliö täyttyy nopeammin. Liukkaalla kelillä on vaarallisempaa suistua tieltä ja lumisilla kaduilla voi auto jäädä kiinni. Käsijarru voi jäätyä ja auto valua alamäkeen…

Ohjauskopissa kirjaamme tietokoneelle, missä on käyty ja tarkistetaan, minne vielä mennä. Kopissa korvat lepäävät moottorin ja mekaniikan jatkuvasta mölystä.

Peruutuspeilejä kolmeen eri suuntaan. Heikki hämmentää ketterällä ajotaidolla ahtaatkin välit ja mahdottomia peruutus- ja pysähdyspaikkoja jää vain muutamia. Päivän kiperin paikka löytyy asuintalon kellarista, jonne jäteauto on liian leveä peruuttaakseen. ”Vetopaikka”, jätekukkoslangilla. Niinpä roudaamme sekajätelaatikot kellarista työntämällä ylämäkeen kadulla odottavalle autolle. 

Kohdatun bio-kartonki-auton kuorma ei lemua mädänneeltä sitruunalta. Lokeroauton anatomiassa pahvi ja bio tai lasi ja metalli kipataan omiin säiliöihin. Lokeroauton kuljettajan mukaan paria tunnetusti törkystä kohdetta lukuun ottamatta kaupunkilaiset kierrättävät näihin päätyvät jätteet hyvin.

Kotona heittäydyn reporangaksi lattialle. Raskasta oli. Kun vuoden vaihteen jälkeen kaiken eloperäisen jätteen kaatopaikkakielto astuu voimaan, helpottaneekohan sitten.

Alan etsiä infolinkkiä tuttavilleni. Aikomuksenani on haastaa bioenergiavallankumoukseen (https://vimeo.com/126365896)... Kun säpsähdän! Pihalta kuuluu tuttua kolinaa…

Kukkokollegahan se siellä! Vilkutan kuormalle. Tavataan taas energiana tai uusiotuotettuna materiaalina!

Yleisnaisen takaa löytyy teatteri-ilmaisun ohjaaja Anni Marin, joka teksteissään vahvasti heittäytyy jonkun kuopiolaisen saappaisiin tai Kuopion palvelua testaamaan.

Anni on autoton, älypuheliton, televisioton, lapseton Matkus-neitsyt, jolle on tunnusomaista ihmettely, heittäytyminen, kokeileminen. Anni lähtee liikkeelle avoimin ja leikkisin mielin.