On
olemassa korkeita autoja, joihin on helppo mennä
istumaan. Matalia autoja, joista on vaikea nousta ylös. Ja isoja peräkontteja, joihin mahtuu myös rinkka.
Suomessa
autoillaan oikealla puolella tietä. Paitsi punaista päin. Silloin täytyy olla pysähdyksissä. Kunhan ei ole keskellä tietä. Se on vaarallista,
kaikille.
Tässäpä oikeastaan kaikki
autottoman ja ajokortittoman himokävelijän pohjatieto autoista,
liikenteestä ja pysäköinnistä. Jos se riittää, niin jo vain tulen pysäköinnintarkastajaksi, päiväksi parkkipirkkona. Kiitos
kutsusta!
Kesäaamu kello kahdeksan
kaupungin virastotalolla. Täällä parkkipysäköinnin hermokeskuksessa
Vesku jo odottaa päivän ensimmäisiä soittoja. Tutuksi tulleet
vakkaririmpauttajat juoruavat heti aamusta, mitkä pysäköinnit kotikulmilla ja työmatkoilla ovat taas
rempallaan.
Päivän mittaan Vesku delegoi
aiheettomat ja aiheelliset juorut pysäköintitarkastajien puuhaksi.
Puhelinlinjan täyttää myös kysymykset ja
oikaisuvaatimukset. Änkyrät ja asialliset. Kaikki
otetaan tosissaan, sillä myös tarkastajat mokailevat.
Kolmeentuhanteen virhemerkintään vuodessa mahtuu aina
muutama möhläys, jota pysäköinninvalvojan, lakimiehen
kanssa ratkotaan.
Parkkipirkko valvoo
Työparini
saapuu. Hän ei ole huutomerkkinä huomattava punatakkinen pirkko vaan plus
kolmekymppinen herra sinisessä fleecetakissa ja reisitaskuhousuissa. (Kaikella
kunnioituksella) Jarno näyttää työasussaan kuin kuka tahansa suomalainen
perusjamppa. En kansasta erottaisi, jos ei huomaisi takkiin painettua sinistä
silmää ja olalla keikkuvaa miniprintteriä. Kuuluuko soluttautuminen näiden
parkkipirulaisten kikkoihin?
Sillä
pysäköinnintarkastajathan ovat läpeensä kieroilijoita. Niin olen kuullut. Ja
auktoriteettia omaavia, vaikka eivät omaakaan poliisin arvoisia
virkavaltaoikeuksia. Silti heidän ilmestyminen - siinä missä poliisi ja
myymälävartijakin – herättää tunteen: ”Minä olen varmasti tehnyt jotakin
väärin!”
Takki,
tulostin, virkamerkki, ajokortti, kynä sekä työ- ja päivystyspuhelin. Valmis
työvuoron ensimmäiselle parituntiselle. Ei kävellen vaan kaaralla baanalle.
Alla tuliterä parkkipirkonpunainen Nissan
Ensimmäiseksi
tarkastetaan pysäköintiviidakko KYS. Rakennusten väliset pienet sopukat,
pelastustiet ja hälytysajoneuvojen pysähdyspaikat.
Tarkastajalla
on lupa soveltaa lakia mutta näiden kanssa ollaan tiukkana. Ambulanssin tielle
pysäköity Audi voi olla hengenvaarallinen. Vain viidenkympin virhemerkintä
kuulostaa sangen lievälle kuin summa on sama kiekkopaikalla vartin ylimääräistä
viipyneelle Volvollekin. Eikö tässä olisi kansalaisaloitteen paikka: parkkisakon
porrastaminen rikkeen mukaan?
Tarkastusajo
kaupungin pohjoispuolella jatkuu. Yleisten teiden ja katujen lisäksi
erityistarkkailussa on ostoskeskusten invapaikat sekä tiettyjen taloyhtiöiden
pyytämät pihavalvonnat.
Jarnon
katse on kahdessa työvuodessa kehittynyt haukan tarkaksi. Autosta ei tarvitse
nousta. Jo etäältä tarkastaja näkee pysäköidyn tuulilasin kautta kiekot ja
lupalaput - teksteineen?! Vain nykypösöjen kaltaiset mallit tummilla
ikkunoillaan nostattaa pois ratin takaa.
Norsun
muistillaan konkarisoitunut tarkastaja tunnistaa myös tietyt mobiilit
vakiopaikoillaan. Tämä, tuo ja se ovat saapuneet samoille paikoille
vuosikaudet. Kunnioittaen Jarno tuumaa, että eläkeikää lähestyvät pirkot
tunnistavat myös biilien haltijat.
Tänä
rauhallisena kesäaamuna Pohjois-Kuopio on (tylsän) esimerkillisesti
parkkeerattu. Konkaritarkastajan taidoilla kierros on valmis ennätysnopeasti ja
pysähdymme Julkulassa aamukahville. Herttaisen konditorian myyjä puhuttelee
työpariani tuttavallisesti.
Turha udella, käyt sä täällä usein
KYS,
Puijonlaakso, Julkula, Männistö, Linnanpelto. Satamat, koulut ja työläisten
omat parkit. Reitti on rutiini ja työn kuva päivästä toiseen sama. Silti
”päivät ei ole veljiä keskenään”, kuten pirkot tuppaavat tuumaamaan.
Rutiinit
rikkoo esimerkiksi Veskun yllättävät pirautukset. Tiedät-kyllä-missä on
luotisateen vaara, eikä sinne kannata Yleisnaista viedä. Ja Haapaniemenkadulta
soitettiin, että asukas pysäköi toistuvasti vieraspaikalla.
Vihdoinkin! Kello 09:43 ja täältä tullaan laputtamaan!
Kohti
keskustaa, nelipyörän vaihtoa kävelyyn. Pyydän, ajetaanko vielä kotitaloni
kulmilta? Jotta minustakin voisi tekemisen puutteessa tulla pysäköintikyylä...
Tyypillisimpiä
virheitä aluekielto- ja invapaikoilla ei aamupäiväämme satu. Sen sijaan
laputetaan yliaikaisia kiekko- ja mittaripaikoilla, lupalaputtomia kaupungin
parkissa.
Kuvataan
rekisteri, auto, paikka ja syy. Kirjataan tiedot älykkääseen puhelimeen, joka
lähettää tulostuksen miniprintteriin. Otetaan vielä Veskulle todistusaineistona
tunnistekuva lapusta tuulilasissa. Eipähän pääse omistaja eräpäivän jälkeen
sanomaan, ettei lappua olisi jätetty.
Monia
muita selityksiä puhelimitse tai tarkastajille kadun päällä kyllä sataa. ”Eihän
tämä tässä tiellä ole”, ”En yhtään huomannut kieltoa”, ”No kun siinä oli
muitakin...” Ja sitten se kaikista yleisin: ”Jätin vain ihan hetkeksi!” Jos
autoon ei ole jätetty ketään (eli lasta) sitä vakuuttamaan, niin mistä me sitä
voidaan tietää?
Nips, naps ja printteri surisee!
Päiväni lähestyy loppuaan. Vaikka
virhepysäköinnit tuovatkin äksöniä päivään, on silti Jarno mielissään, että kansa on pysäköinyt kesän kunniaksi oikein hyvin.
Ohi mennessä hän mielellään jakaa ohjeistusta
kysyjille. Aurinko paistaa ja tunnelma on kepeä.
Rupatellaan kuin vanhat kuomat.
Voi
ei! Meillä on mukavaa! Juuri tällaisiahan NIIDEN on
sanottu olevan: kieroilijoita! Näennäisesti ystävällisiä - mutta läpi julmia kyyliä tosiasiassa.
Vai
ovatko...? Olisiko sittenkin tiukkeneva keskustelu tarkastajan kanssa lähtöisin yleisimmin pysäköijästä itsestään? Eihän pirkko parkkisakkoja
toivo vaan päinvastoin, on kaikkien
turvallisuus ja liikenteen sujuvuus hänenkin työnsä varsinainen tavoite.