Yleisnainen Marin: Päivä parkkipirkkona

On olemassa korkeita autoja, joihin on helppo mennä istumaan. Matalia autoja, joista on vaikea nousta ylös. Ja isoja peräkontteja, joihin mahtuu myös rinkka.

Suomessa autoillaan oikealla puolella tietä. Paitsi punaista päin. Silloin täytyy olla pysähdyksissä. Kunhan ei ole keskellä tietä. Se on vaarallista, kaikille.

Tässäpä oikeastaan kaikki autottoman ja ajokortittoman himokävelijän pohjatieto autoista, liikenteestä ja pysäköinnistä. Jos se riittää, niin jo vain tulen pysäköinnintarkastajaksi, päiväksi parkkipirkkona. Kiitos kutsusta!

Kesäaamu kello kahdeksan kaupungin virastotalolla. Täällä parkkipysäköinnin hermokeskuksessa Vesku jo odottaa päivän ensimmäisiä soittoja. Tutuksi tulleet vakkaririmpauttajat juoruavat heti aamusta, mitkä pysäköinnit kotikulmilla ja työmatkoilla ovat taas rempallaan.

Päivän mittaan Vesku delegoi aiheettomat ja aiheelliset juorut pysäköintitarkastajien puuhaksi. Puhelinlinjan täyttää myös kysymykset ja oikaisuvaatimukset. Änkyrät ja asialliset. Kaikki otetaan tosissaan, sillä myös tarkastajat mokailevat. Kolmeentuhanteen virhemerkintään vuodessa mahtuu aina muutama möhläys, jota pysäköinninvalvojan, lakimiehen kanssa ratkotaan.
 

Parkkipirkko valvoo

Työparini saapuu. Hän ei ole huutomerkkinä huomattava punatakkinen pirkko vaan plus kolmekymppinen herra sinisessä fleecetakissa ja reisitaskuhousuissa. (Kaikella kunnioituksella) Jarno näyttää työasussaan kuin kuka tahansa suomalainen perusjamppa. En kansasta erottaisi, jos ei huomaisi takkiin painettua sinistä silmää ja olalla keikkuvaa miniprintteriä. Kuuluuko soluttautuminen näiden parkkipirulaisten kikkoihin?

Sillä pysäköinnintarkastajathan ovat läpeensä kieroilijoita. Niin olen kuullut. Ja auktoriteettia omaavia, vaikka eivät omaakaan poliisin arvoisia virkavaltaoikeuksia. Silti heidän ilmestyminen - siinä missä poliisi ja myymälävartijakin – herättää tunteen: ”Minä olen varmasti tehnyt jotakin väärin!”

Takki, tulostin, virkamerkki, ajokortti, kynä sekä työ- ja päivystyspuhelin. Valmis työvuoron ensimmäiselle parituntiselle. Ei kävellen vaan kaaralla baanalle.

 

 Alla tuliterä parkkipirkonpunainen Nissan

Ensimmäiseksi tarkastetaan pysäköintiviidakko KYS. Rakennusten väliset pienet sopukat, pelastustiet ja hälytysajoneuvojen pysähdyspaikat.

Tarkastajalla on lupa soveltaa lakia mutta näiden kanssa ollaan tiukkana. Ambulanssin tielle pysäköity Audi voi olla hengenvaarallinen. Vain viidenkympin virhemerkintä kuulostaa sangen lievälle kuin summa on sama kiekkopaikalla vartin ylimääräistä viipyneelle Volvollekin. Eikö tässä olisi kansalaisaloitteen paikka: parkkisakon porrastaminen rikkeen mukaan?

Tarkastusajo kaupungin pohjoispuolella jatkuu. Yleisten teiden ja katujen lisäksi erityistarkkailussa on ostoskeskusten invapaikat sekä tiettyjen taloyhtiöiden pyytämät pihavalvonnat.

Jarnon katse on kahdessa työvuodessa kehittynyt haukan tarkaksi. Autosta ei tarvitse nousta. Jo etäältä tarkastaja näkee pysäköidyn tuulilasin kautta kiekot ja lupalaput - teksteineen?! Vain nykypösöjen kaltaiset mallit tummilla ikkunoillaan nostattaa pois ratin takaa.

Norsun muistillaan konkarisoitunut tarkastaja tunnistaa myös tietyt mobiilit vakiopaikoillaan. Tämä, tuo ja se ovat saapuneet samoille paikoille vuosikaudet. Kunnioittaen Jarno tuumaa, että eläkeikää lähestyvät pirkot tunnistavat myös biilien haltijat.

Tänä rauhallisena kesäaamuna Pohjois-Kuopio on (tylsän) esimerkillisesti parkkeerattu. Konkaritarkastajan taidoilla kierros on valmis ennätysnopeasti ja pysähdymme Julkulassa aamukahville. Herttaisen konditorian myyjä puhuttelee työpariani tuttavallisesti.

 Turha udella, käyt sä täällä usein

KYS, Puijonlaakso, Julkula, Männistö, Linnanpelto. Satamat, koulut ja työläisten omat parkit. Reitti on rutiini ja työn kuva päivästä toiseen sama. Silti ”päivät ei ole veljiä keskenään”, kuten pirkot tuppaavat tuumaamaan.

Rutiinit rikkoo esimerkiksi Veskun yllättävät pirautukset. Tiedät-kyllä-missä on luotisateen vaara, eikä sinne kannata Yleisnaista viedä. Ja Haapaniemenkadulta soitettiin, että asukas pysäköi toistuvasti vieraspaikalla. 

 

 Vihdoinkin! Kello 09:43 ja täältä tullaan laputtamaan!

Kohti keskustaa, nelipyörän vaihtoa kävelyyn. Pyydän, ajetaanko vielä kotitaloni kulmilta? Jotta minustakin voisi tekemisen puutteessa tulla pysäköintikyylä...

Tyypillisimpiä virheitä aluekielto- ja invapaikoilla ei aamupäiväämme satu. Sen sijaan laputetaan yliaikaisia kiekko- ja mittaripaikoilla, lupalaputtomia kaupungin parkissa.

Kuvataan rekisteri, auto, paikka ja syy. Kirjataan tiedot älykkääseen puhelimeen, joka lähettää tulostuksen miniprintteriin. Otetaan vielä Veskulle todistusaineistona tunnistekuva lapusta tuulilasissa. Eipähän pääse omistaja eräpäivän jälkeen sanomaan, ettei lappua olisi jätetty.

Monia muita selityksiä puhelimitse tai tarkastajille kadun päällä kyllä sataa. ”Eihän tämä tässä tiellä ole”, ”En yhtään huomannut kieltoa”, ”No kun siinä oli muitakin...” Ja sitten se kaikista yleisin: ”Jätin vain ihan hetkeksi!” Jos autoon ei ole jätetty ketään (eli lasta) sitä vakuuttamaan, niin mistä me sitä voidaan tietää?

 Nips, naps ja printteri surisee!

Päiväni lähestyy loppuaan. Vaikka virhepysäköinnit tuovatkin äksöniä päivään, on silti Jarno mielissään, että kansa on pysäköinyt kesän kunniaksi oikein hyvin. Ohi mennessä hän mielellään jakaa ohjeistusta kysyjille. Aurinko paistaa ja tunnelma on kepeä. Rupatellaan kuin vanhat kuomat.

Voi ei! Meillä on mukavaa! Juuri tällaisiahan NIIDEN on sanottu olevan: kieroilijoita! Näennäisesti ystävällisiä - mutta läpi julmia kyyliä tosiasiassa.

Vai ovatko...? Olisiko sittenkin tiukkeneva keskustelu tarkastajan kanssa lähtöisin yleisimmin pysäköijästä itsestään? Eihän pirkko parkkisakkoja toivo vaan päinvastoin, on kaikkien turvallisuus ja liikenteen sujuvuus hänenkin työnsä varsinainen tavoite.